MIKSI KIVIKAUDEN IHMISET PIIRSIVÄT kallioihin? Oslon Ekebergissä ulkoillessani katselen aina 4000–5000 vuotta säilyneitä kalliopiirroksia ja voin vain kummastella aivojemme ihmeellisyyttä. Kivikaudella ihmiset asuivat luolissa ja nahkateltoissa, keskimääräinen elinikä oli hiukan yli 30 vuotta ja kaikkien oli kerättävä ja metsästettävä ruokansa omin käsin. Jos olisin elänyt silloin, minulla olisi vain muutama vuosi elinaikaa jäljellä. Miten he ehtivät raaputtaa piirroksia vuorenseinämiin? Mikä ihmisaivoissa on näin kauan arvostanut luovuutta, tulkintoja ja mielikuvitusta?
Kulttuurin sanotaan syntyneen yhdessä kielen ja suunnittelukyvyn kanssa. Jos näin on, se syntyi suunnilleen 200 000 vuotta sitten, eli samaan aikaan kun ihmisrotu kehittyi. Vanhimmat konkreettiset todisteet ihmisten kulttuurista ovat kuitenkin vain 40 000 vuotta vanhoja. Tuolta ajalta peräisin olevat työkalut eivät ole enää pelkkiä tökkimisvälineitä ja varrettomia kivikirveitä – joukossa on jopa kalastuskoukkuja eli työvälineitä, joiden kehittäminen vaatii järkeilykykyä. Kivikauden ihmisen oli käytettävä päätään saadakseen vuonossa tai joessa uiskentelevan päivällisen kuivalle maalle. Työkalujen – kuten vielä nykyäänkin niin suosittujen kalastuskoukkujen – valmistamisen lisäksi tiedämme ihmisten alkaneen koristella luoliaan seinämaalauksilla.
Ihmisiä, eläimiä ja veneitä esittävät viivapiirrokset ovat keskeinen osa kulttuuriperintöämme, eikä piirroksen tai maalauksen tuon ajan jälkeenkään ole tarvinnut olla Michelangelon signeeraama ollakseen kulttuuria. Seksiä, petoksia ja aviorikoksia pidetään hienona viihteenä, kun teksti etenee italiaksi ja musiikista vastaa Mozart. Mutta musiikinkaan ei tarvitse olla Don Giovannin kaltaista oopperaa ollakseen kulttuuria. Myös juomalaulut ovat kulttuuria, samoin tilillepanot, valuutat ja pörssikurssit. Kulttuuri on hyvin laaja käsite, ja se kattaa kaikkien ihmisten kehittelemien uskomusten ja sääntöjen lisäksi myös elämän perusasiat, kuten kielen, käytöksen, tavat ja perinteet. Siten myös politiikka, uskonto ja urheilu ovat kulttuuria.
Lähes kaikki, mitä teemme, on siis tavalla tai toisella kulttuuria, ja me opimme oman kulttuurimme ryhmämme vanhemmilta jäseniltä. Näin kulttuuria siirretään sukupolvelta toiselle. Ja koska me ihmiset olemme eläneet pitkin maapalloa eri ryhmissä, olemme kehittäneet ryhmissämme erilaisia kulttuureja. Me täällä pohjoisessa emme synny sukset jalassa. Opimme hiihtämään, koska se on osa ryhmämme kulttuuria.
Ihmisyksilön kapasiteettia rajoittaa hänen aivojensa pystyvyys, mutta kun päitä on enemmän kuin yksi, ajattelu etenee pidemmälle. Aivojemme ansiosta osaamme valmistaa tehokkaampia työkaluja muun muassa maanviljelyn avuksi sekä kommunikoida ja opettaa taitomme muille. Kun pyörä oli keksitty, seuraavan sukupolven ei tarvinnut keksiä sitä uudestaan, vaan se pääsi kehittämään pyörää pidemmälle. Muutama sukupolvi myöhemmin keksittiin rakentaa kärryt. Sitten kehitettiin hiljalleen polkupyörät ja autot.
Monet muutkin lajit käyttävät työkaluja, mutta hyvin harvat työstävät niitä paremmin tarkoituksiinsa sopiviksi. Välineiden kehittelyn lisäksi me ihmiset hallitsemme myös yhteistyön. Muiden ymmärtäminen ja samaan hiileen puhaltaminen edellyttävät kykyä tuntea empatiaa. Aivoissamme onkin joukko hermosoluja, jotka auttavat meitä eläytymään muiden asemaan. Päässäni aktivoituu yksi tietty hermosolu, kun hieraisen leukaani, ja täsmälleen sama solu aktivoituu myös silloin, kun näen sinun hieraisevan leukaasi. Näin käy silloinkin, kun emme hiero leukaamme samaan aikaan. Monet aivotutkijat uskovat näiden hermosolujen osallistuvan myös sosiaalisen ymmärtämisen ja mahdollisesti empatiankin muodostumiseen. Aivokuoren pienistä tuntemusten heijastajista käytetään nimitystä »peilisolu».
Puhekykymme ja kirjoitustaitomme tukevat kehitys- ja yhteistyötä. Ajattelun ja kielen kehittyminen vapautti meidät vaistojen orjuudesta: osaamme esittää kysymyksen miksi ja arvioida ja sopeuttaa omaa käytöstämme tilanteen mukaan. Osaamme muotoilla sääntöjä, joista muodostuu sivistyneen yhteisön perusta. Nykyiset tapamme tulkita, ajatella ja puhua ovat kasvaneet monien toisiaan seuranneiden kulttuurien sosiaalisista säännöistä, normeista ja arvoista.
Ilman monimutkaisia aivojamme emme olisi kehittäneet kulttuureja, ja toisaalta kulttuurit ovat antaneet monimutkaisille aivoillemme hyvät kasvuolosuhteet. Sosiaaliset toimintamallit muun muassa varmistavat turvallisuuden, jonka ansiosta aivomme pääsevät kehittymään rauhassa ihmisen lähes kaksi vuosikymmentä kestävän lapsuuden ajan.
Aivojen rakenteen ja toiminnan perusta ovat syntymässä saadut geenit, mutta ympäristö alkaa välittömästi pommittaa vastasyntyneen aivoja. Imeväisen aivoihin tulvii joka päivä valtavasti uutta tietoa aisteilta, ja hermosolujen on ohjattava tieto niille aivoalueille, joiden kyky tulkita vaikutelmat on paras. Jo ennen lapsen syntymää geenit ovat pitäneet huolen, että reittikartta on valmiina aivojen tärkeimpien alueiden välillä. Syntymän jälkeen ympäristö alkaa kuitenkin heti vaikuttaa hermosolujen yhteyksien lukumäärään ja kestävämpien ja monimutkaisempien yhteyksien muodostumiseen. Vastasyntyneellä lapsella on noin 2 500 hermosolujen välistä kytköskohtaa eli synapsia. Kaksi–kolmevuotiaan lapsen kullakin hermosolulla on noin 15 000 synapsia. Uusia yhteyksiä luodaan koko ajan. Koska useimmat hermosoluyhteydet kehittyvät ensimmäisinä vuosina syntymän jälkeen, ympäristö vaikuttaa niihin vahvasti. Jotkin yhteydet vahvistuvat ja jäävät pysyviksi, toiset katoavat.
Jokaisen on helppo todeta, että vastasyntyneen lapsen aivot eivät ole kehittyneet valmiiksi. Pieni vauvahan ei vielä pysty edes keskittämään katsettaan. Ensimmäisen elinvuotensa aikana lapsi alkaa ensin reagoida ilmeisiin ja äänensävyihin hymyilemällä iloisille kasvoille ja itkemällä ankarille äänille. Hiljalleen lapsi oppii puhumaan ja järkeilemään itse omilla aivoillaan. Ympäristön oikean ja väärän normit ja säännöt muovaavat lapsen ajattelua ja siten aivoja. Ulkoinen vaikuttaa sisäiseen, ja sisäinen vaikuttaa ulkoiseen.
Koska aivomme kehittyvät vielä pitkän aikaa syntymän jälkeen, luonto ja vaistot eivät pidä meitä yhtä tiukassa otteessa kuin muita eläimiä. Omaksumme omaan kulttuuriimme sosiaalistuessamme taitoja, joilla opimme hillitsemään perinnöllisiä taipumuksiamme ja vaistojamme. Ironista kyllä, juuri yhteinen inhimillinen biologiamme tekee erillään kehittyneiden kulttuuriemme eroista mahdollisia. Ja silti meidän on joskus vaikea ymmärtää, että muut saattavat ajatella ja asennoitua aivan toisin kuin me itse! Sen ymmärtämistä pidetään tärkeänä ihmismielen kypsymisen vaiheena, jonka pitäisi olla kehittynyt valmiiksi kolme–neljävuotiailla lapsilla.
Itse olen aivan varma, että olen tavannut aikuisia ihmisiä, joille tätä ominaisuutta ei ole vielä kehittynyt. Jos kaikilla ihmisillä olisi täydellinen kyky ymmärtää erilaisuutta, Yhdysvaltoja saattaisi hallita presidentin sijasta intiaanipäällikkö ja Australian asukkaat ehkä mieluummin heittelisivät bumerangeja kuin pelaisivat krikettiä. Emme ole läheskään aina niin hyviä muiden ihmisten asenteiden ja perinteiden kunnioittajia kuin meidän pitäisi olla.
Sosiaaliset normimme opettavat meidät olemaan »ihmisiksi». Oman ryhmämme ihmisinä. Joissain kulttuureissa ei sovi näyttää hiuksia, toisissa niitä ei sovi peittää. Kun ennen eri alueille sijoittuneet kulttuurit ovat nyt joutuneet vahvemmin kosketuksiin toistensa kanssa, meidän on harjoitettava kykyämme hyväksyä omasta kulttuuristamme eroavia tapoja. Elämme nykyaikana monista paloista koostuvissa yhteisöjen tilkkutäkeissä tiheään asutuilla alueilla, ja kaikki tämä romahtaa, jos emme tee yhteistyötä, neuvottele ja suvaitse.
Kulttuurimme normit asettavat meille rajat ja hillitsevät käytöstämme. Ne ovat sosiaalisen koneiston öljy. Meihin on iskostettu kasvuvuosina säännöt siitä, mikä on sopivaa ja mikä sopimatonta, ja käytämme oppimiamme sääntöjä sosiaalisen käytöksemme ohjenuorana. Otamme säännöt omiksemme otsalohkon uloimmalla osalla, etuotsalohkolla. Jotta etuotsalohko kehittyisi hyvin, se tarvitsee optimaalisen määrän dopamiiniratoja aivorungosta. Dopamiini on aivojemme palkitsemisaine. Jos dopamiinin määrä poikkeaa optimaalista, olemme impulsiivisia ja tarkkaavaisuutemme eksyy harhapoluille.
Jos etuotsalohko vaurioituu, ihminen menettää kyvyn noudattaa kulttuurinsa sääntöjä. Pienikin ärsyke ajaa hänet toimiin. Jos hänen tekee mieli nipistää jotakuta takapuolesta, hän tekee niin. Jos hedelmätiskillä on hänen mielestään hyvännäköinen omena, hän saattaa syödä sen muitta mutkitta. Hän tekee sen, mitä mieleen putkahtaa, välittämättä siitä, kuinka epäsopivaa se on kyseisessä tilanteessa. Monissa tutkimuksissa on todettu, että jos etuotsalohko ei ole kehittynyt kunnolla, ihmiselle saattaa muodostua epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö tai ihminen saattaa ryhtyä rikolliseksi. Se on tuottanut oikeuslaitokselle paljon päänvaivaa. Jos ihminen on ryhtynyt rikolliseksi saamansa aivovamman takia, voiko häntä rangaista? Entä jos ihminen on rikollinen, koska hänen etuotsalohkonsa ei ole kehittynyt normaalisti synnynnäisen syyn takia? Jos ihminen ei voi mitään käytökselleen, koska ei ymmärrä, mikä on sosiaalisten pelisääntöjen mukaan hyväksyttävää ja mikä ei?
Me ihmiset teemme yhteistyötä muun muassa varmistaaksemme ruoan saannin, turvan ja lapsista huolehtimisen. Yhteistyöhön tarvitsemme yhteistä kieltä. Kielemme ovat ainutlaatuisia, koska osaamme kuvata niitä symboleilla. Kaksi ylhäällä toisiinsa osuvaa vinoviivaa, joiden puolivälissä on poikkiviiva, muodostavat A-kirjaimen. Yksinäinen pystyviiva on I. Kaksi alhaalla toisensa kohtaavaa vinoviivaa ovat V, ympyrä on O, ja kun I:n pystyviivan päälle piirretään poikkiviiva, saadaan T. Ja ennen kuin edes ymmärrät sanan merkitystä, osaat jo kirjoittaa AIVOT. Käytämme viivoja, kaaria ja pisteitä monien eri kielien kommunikoinnissa. Viivat ja pisteet voivat olla musiikkia, runoutta tai proosaa.
Rikastutamme arkeamme muun muassa tarinoilla. Aivojemme ansiosta pystymme laatimaan, toistamaan ja ymmärtämään tarinoita ja satuja, ja kyvyn käyttäminen puolestaan kehittää aivoja pidemmälle.
Psykologi Donald Hebb on todistanut, että lemmikkeinä kasvaneet rotat ovat parempia ratkomaan ongelmia kuin häkkirotat. Samaa tutkimuslankaa ovat kerineet pidemmälle muut hänen jälkeensä, ja näin on todettu, että kun ympäristöön lisätään enemmän virikkeitä, aivoissa tapahtuu konkreettisia muutoksia. Tämän pohjalta ei käy ollenkaan järkeen, että yhä useammat kunnat sijoittavat alakoulut parakkeihin keskelle pieniä asfalttilänttejä vailla minkäänlaista hyvää arkkitehtuuria, joka antaisi virikkeitä kehittyville aivoille. Ehkä hienot oopperatalot eivät olekaan pelkkää pröystäilyä?
Useimmat virikekokeet on tehty hiirillä ja rotilla, eivätkä ne tarvitse oopperataloja tai -aarioita ympäristönsä rikastuttamiseen. Niille riittää muutama tikku häkin pohjalle levitetyssä sahanpurussa. Enemmän saa tietysti aikaan juoksupyörällä tai kerrosten lisäämisellä, mutta suuria juttuja ei tarvitse tehdä. Kun ympäristö stimuloi, aivoissa muodostuu enemmän kytköksiä hermosolujen väleihin ja aivokuori paksuuntuu – vaikuttaa jopa siltä, että yhteyksien lisäksi myös hermosoluja muodostuu enemmän. Monissa tutkimuksissa on todettu, että kulttuurin tarjoamat ulkoiset virikkeet, kuten kirjat, konsertit ja näytelmät, arkkitehtuuri ja vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa, hidastavat dementian etenemistä, koska saamme niistä suuremman älyllisen voimavaran.
»Pätkä? Siinäpä sopiva nimi! Se on sinun nimesi. Sinusta tulee kaverini, kun täällä ei ole muita. Minä ja sinä, me olemme ystäviä», sanoi Pikkuveli löydettyään rotan, joka näytti pieneltä ihmiseltä. Anne-Cath. Vestlyn lastentarinoissa ilmenee monien miljoonien evoluutiovuosien aikaansaama kehitys ihmisaivoissa. Juuri luovuus ja kuvittelukyky erottavat meidät kaikista muista lajeista. Simpanssit eivät huomaa keppejä, jotka tuovat mieleen simpanssin, ja ala leikkiä niillä, eivätkä delfiinit tee merenpohjan kivistä mielikuvitusystäviä. Olemme ihmisiä, koska kuvittelemme.
Kun joku keksii jotain uutta, hän on luova. Jotta ihminen voisi olla luova, hänen on oltava myös kriittinen, valikoiva ja yleisesti älykäs. Taiteelliseen onnistumiseen ei kuitenkaan tarvita koulun korkeinta älykkyysosamäärää, koska pitkälle pääsee ihan keskinkertaisilla ihmisaivoilla. Oikean elämän esimerkistä käy poptaiteen isä Andy Warhol, jonka ÄO oli 86.
Kuten sanottu, aivomme suodattavat pois valtavat määrät meitä pommittavista aistivaikutelmista jo ennen kuin tiedostamme ne, ja siksi pystymme keskittymään. Kyky keskittyä käsillä olevaan tehtävään on hyvin tärkeää useimpien arkielämässä, mutta saadakseen aikaan jotain luovaa ihmisen on avauduttava virikkeille ja muistoille, jotka eivät välttämättä heti vaikuta hyödyllisiltä. Kun tietoisuuteen pääsee läpi enemmän, on helpompi yhdistellä mielessään asioita, jotka eivät ensisilmäyksellä liity mitenkään toisiinsa.
Luovuustutkimuksissa käytetään nykyisin magneettikuvausta (MRI) ja positroniemissiotomografiaa (PET). Eräs magneettikuvauksen muodoista paljastaa, millä aivoalueilla veri kiertää nopeimmin ihmisen ratkoessa tietynlaisia tehtäviä, ja PET näyttää, mitkä aivojen alueet kuluttavat eniten sokeria. Kun kuvataan tehtäviä, joissa käytetään motoriikkaa, ihotuntemuksia tai kieltä, toiminnat jakautuvat aivoissa selkeästi eri alueille, mutta luovuustesteissä aktiivisuutta näkyy monilla eri aivokuoren alueilla. Se on varsin ymmärrettävää, koska luovuus vaatii erilaisten kykyjen yhteistyötä, ja kaikki kyvyt eivät sijaitse samoilla alueilla tai edes samassa aivopuoliskossa. Vanhastaan luovuuden on sanottu kuuluvan oikeaan aivopuoliskoon. Sanontaa ei ole onnistuttu todistamaan tieteellisesti yleispäteväksi, mutta yksittäisiä todisteita toki löytyy siitä, että oikean aivopuoliskon etuotsalohkon osat ovat keskeisemmässä roolissa luovuuden kannalta kuin vasemman aivopuoliskon. Oletettavasti tämän selitys on kuitenkin se, että kielialue dominoi vahvasti vasenta aivopuoliskoa mutta ei oikeaa. Vaikka oikeanpuoleinen etuotsalohko aktivoituukin eniten luovan ajattelun aikana, myös muu otsalohko osallistuu kummallakin puolella, samoin kuin päälakilohko molemmin puolin. Luovuutta on molemmissa aivopuoliskoissa.
Musiikin vaikutusta aivoihimme on selvitelty monissa tutkimuksissa. Tekeekö Mozartin kuunteleminen ihmisistä tosiaan älykkäämpiä? Eräässä tutkimuksessa opiskelijaryhmä selvisi 15 minuutin ajan paremmin avaruudellista hahmottamista vaativista tehtävistä sen jälkeen, kun he olivat kuunnelleet Mozartia. Kun tulos julkistettiin, kaikkialla rynnättiin levykauppoihin ostamaan Mozartin teoksia. Raskaana olleet soittivat Mozartia, jotta lapsesta tulisi älykkäämpi, ja Georgian kuvernööri meni niin pitkälle, että kaikille osavaltiossa syntyneille lapsille annettiin CD-levyllinen klassista musiikkia. Joku väitti rottien löytävän nopeammin reitin labyrintin läpi, jos ne olivat kuulleet Mozartia rottasikiöinä. Jopa jätevedenpuhdistamot soittivat Mozartia, jotta jätteet hajoaisivat nopeammin. Hiljalleen kävi selväksi, että uusissa kokeissa Mozartin musiikki ei saanut aikaan samaa vaikutusta.
Vielä nykyisinkin niin kutsuttu Mozart-efekti on tuottoisa bisnes levyineen, opetuksineen ja kirjoineen, joiden sanotaan sisältävän Mozartin älyä tukevia kappaleita ja käsittelevän niitä. Esiin on nostettu varsinkin yksi kappale: K448. Mozart-efektiin uskovat sanovat, että kappale harmonisoi erityisen hyvin kehon omien rytmien kuten aivoaaltojen ja sydämen sykkeen kanssa. Useilla pienillä tutkimuksilla sanotaan todistetun, että kappale vaikuttaa positiivisesti epilepsian muotoon, jota on vaikea käsitellä tavallisilla epilepsialääkkeillä. Tutkimuspohja on aivan liian pieni, että vaikutusta voisi pitää todistettuna, mutta Mozartin kuuntelulla ei ainakaan ole tunnettuja haittavaikutuksia.
Kaiken kaikkiaan en ole valmis vetämään johtopäätöstä, että Mozart tekisi ihmisestä älykkäämmän, mutta yleinen musiikinopetus näyttää todellakin tukevan pikkulapsien älyn kehittymistä. Eihän se niin kummallista ole, koska onhan jo todistettu, että uusien asioiden opetteleminen tekee lapsista älykkäämpiä. Tutkimusten mukaan sillä ei näytä olevan väliä, soittavatko lapset nokkahuiluillaan rockia vai Mozartia.
Musiikki on osa identiteettiämme. Millaiset ihmiset ylipäätään kuuntelevat klassista musiikkia? Itse asiassa on parempi kysyä, millaiset ihmiset sanovat kuuntelevansa klassista musiikkia, koska kyse on siitä, mitä ihmiset haluavat kertoa itsestään muille. Erään brittitutkimuksen mukaan klassista musiikkia sanovat kuuntelevansa ne, jotka ovat käyneet korkeakouluja ja jotka juovat enemmän viiniä kuin esimerkiksi hiphop-fanit. Auttaako klassinen musiikki pääsemään korkeakouluun, vai omivatko ihmiset korkeakoulussa opintojen ohessa myös tavat siltä ryhmältä, johon samaistuvat?
Tiedämme, että aivomme ovat elastiset eli muuttuvat ja että myös kuulemamme musiikki muuttaa niitä. Miksi se, mikä on yhden mielestä pelkkää mölyä, on toisen mielestä musiikkia? Monet kysymykset ovat edelleen vailla vastauksia, mutta muusikot ja aivotutkijat osallistuvat paraikaa mielenkiintoisiin yhteistyöprojekteihin.
Se on jo selvää, että aivot käsittelevät laulua ja puhetta eri tavoilla ja että musiikin ymmärtämiseen vaaditaan aivopuoliskojen yhteistyötä. Jos ihminen menettää puhekyvyn esimerkiksi päähän osuneen iskun takia, hän saattaa edelleen pystyä laulamaan. Ennen uskottiin, että musiikin alue sijaitsee oikeassa aivopuoliskossa. Nyttemmin on selvinnyt, että ihmisen laulaessa vasen aivopuolisko huolehtii sanoista ja rytmistä ja oikea aivopuolisko on vastuussa melodiasta. Korviin osuvat ääniaallot tulkitaan ensin ohimolohkojen kuulokeskuksessa. Sen jälkeen tieto jaetaan useille eri aivokuorialueille kumpaankin aivopuoliskoon jatkotulkintoja varten. Näiden kuorialueiden yhteistyö luo kuulovaikutelmille merkityksen, ja kuultu tunnistetaan musiikiksi. Samaan aikaan kun tunnistamme kuulevamme musiikkia, limbinen järjestelmä virittää tunnetiloja, jotka ratkaisevat, pidämmekö kuulemastamme musiikista vai emme.
Musiikki vaikuttaa tunnetiloihimme, ja mielimusiikkimme vaihtelee sen mukaan, mitä olemme tekemässä ja millä tuulella olemme. Sillä ei ole väliä, kuunteletko Kygoa vai Mozartia: musiikki vaikuttaa joka tapauksessa aivoihisi tavalla, jota ei ole havaittu muista eläimistä. Kuunnellessasi musiikkia aivoissasi aktivoituu tyvitumake, jota kutsutaan accumbens-tumakkeeksi tai mielihyvätumakkeeksi (kuva 20). Se on myös hellyyden ja himon sija. Kun se aktivoituu, palkitsemisaine dopamiinia alkaa vapautua aivorungossa sijaitsevassa hermosoluryhmässä, jonka viestireitistä käytetään nimitystä palkitsemisreitti. Dopamiinia vapautuu, kun suklaaholisti saa suklaata, kun heroinisti saa heroiinia ja kun joku merkkaa tykkäävänsä uudesta kuvastasi Instagramissa. Samaa halutaan lisää. Vapautuvan dopamiinin määrään ja onnentunteen vahvuuteen vaikuttaa myös yllätyksen vahvuus. Jos esimerkiksi kuulet odottamatta uuden laulun, johon ihastut päätä pahkaa, aivoissasi vapautuu enemmän dopamiinia kuin jos kuulet suosikkilaulun, jonka olet kuullut satoja kertoja ennenkin.
Useissa tutkimuksissa on todistettu, että ihminen viihtyy paremmin toistuvien ja tylsistyttävienkin tehtävien parissa ja saa ne tehtyä nopeammin, jos hän saa kuunnella mielimusiikkiaan, mitä tahansa musiikkia se sitten onkin. Mutta paina paussinappia, kun haluat opetella jotain! Ajattelutyötä vaativat tehtävät edellyttävät keskittymistä, joten kun opetellaan uutta kieltä tai ratkotaan ensimmäistä kertaa vaikean tason sudoku-ruudukkoa, taustamusiikki on paras sammuttaa. Viime vuosina useissa tutkimuksissa on todettu, että uusien ja vaikeiden tehtävien suoritustaso laskee, jos taustalla soi musiikkia. Eli kun haluat opetella jotain uutta, pääsääntö on panna kuulokkeet syrjään ja keskittyä ilman häiriöitä.
Kuulin työpaikkani leikkaussalihoitajilta, että eräs entinen kollegani soitti musiikkia leikkaussalissa tehdessään aivokirurgisia operaatioita. Jos ihminen on erittäin hyvä alallaan, musiikki ei häiritse vaativankaan tehtävän taustalla. Journal of the American Medical Association julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan kirurgit työskentelivät nopeammin ja tarkemmin, jos saivat soittaa salissa itse valitsemaansa musiikkia kuin jos sali oli hiljainen. Vastaavia tuloksia on saatu myös monissa muissa tutkimuksissa. Musiikin taika pääsee ilmenemään, kun työn tekijä on alansa ekspertti.
Kuunnellessaan lempimusiikkiaan – mitä se sitten onkin – ihminen on rennompi. Pikkusiskoni kuuntelee hevimetallia opiskellessaan. Makunsa kullakin. Jos haluat laittaa musiikkia soimaan työn taustalla, valitse kappaleita, jotka olet kuullut ennenkin. Uusi, miellyttävä musiikki yllyttää dopamiinituotannon aivoissa hurjaksi, ja sen seurauksena keskittyisit enemmän musiikkiin kuin työhön, jonka yrität saada tehtyä. Käy siis työskentelyn aikana suosiolla läpi suosikkilistaasi. Jos haluat välttämättä kuunnella jotain uutta, valitse musiikkia, jossa on vain vähän sanoja tai ei ollenkaan laulua. Toisaalta jos olet ryhtymässä luovaan työhön, pieni taustahäly saattaa olla jopa hyväksi. Ehkäpä se on juuri riittävä häiriötekijä, joka nopeuttaa ratkaisujen tekoa ja kekseliäisyyttä?
Kaikki kulttuuri ei ole uskontoa, mutta kaikki uskonnot ovat kulttuuria. Uskontoja on vain ihmisillä, ja lähes jokaiseen kulttuuriimme kuuluu yksi tai useampia uskontoja. Uskonnon sanotaan palvelevan kulttuuriyhteisöään siten, että se antaa sen sosiaaliselle verkostolle yksilöiden itsekästä käytöstä valvonnallaan rajoittavat esi-isät, henget tai jumaluudet. Tämän opin mukaisesti jumalat ovat lähinnä suojelevia ja mahtavia vanhempia, jotka näkevät ja kuulevat kaiken, mitä ihminen tekee ja ajattelee. Rangaistuksen välttääkseen on noudatettava kodin sääntöjä.
Muinaiset kreikkalaiset järjestivät olympialaisia ja muinaiset norjalaiset valtavia pitoja, joissa uhrieläinten verta roiskittiin seinille ja ihmisten päälle. Miten niin samanlaiset aivot saavat aikaan niin erilaisia kulttuureja? Tämä asia ei ole aivan näin yksioikoinen. Meillä ihmisillä vain on taipumus korostaa eroja, vaikka kulttuurit oikeastaan muistuttavat toisiaan aika paljonkin. Kreikkalaisetkin nimittäin uhrasivat eläimiä, ja kummassakin kulttuurissa käytettiin paljon alkoholipitoisia juomia rituaaliuhrien yhteydessä: viikingit joivat olutta ja kreikkalaiset viiniä.
Millaisia olivat muinaisten kansojen palvomat jumalat? Vanhimmissa tuntemissamme uskonnoissa jumaluudet liittyivät tärkeinä pidettyihin tapahtumiin tai luonnonilmiöihin, joita ihmiset eivät osanneet selittää. Ukkonen on kautta aikain ollut ihmisten mielestä mahtava voima. Viikingit uskoivat ukkosen olevan vasaraa kantava Tor, joka ajeli pitkin taivaita vuohipukkien vetämissä vaunuissa. Roomalaiset uskoivat, että ukkosen aikana Jupiter taisteli salamoita viskoen. Kreikkalaisten salaman ja ukkosen herra oli Zeus, joka oli saanut salaman lahjana kykloopeilta. Intialaiset uskoivat myrskyjumala Indran kutsuvan salamat nuijalla, kun häntä kuljetettiin taivaan poikki kultaisissa vaunuissa. Toisinaan Indra kuvataan ratsastamassa valkoisella norsulla. Pohjoisen olosuhteet eivät antaneet Torille norsua, mutta aivomme ovat luoneet hämmentävän vastaavanlaisia tarinoita ukkosesta Skandinaviasta eksoottiseen Intiaan asti.
Tarinat muinaisen Norjan ja kreikkalaisen mytologian lukuisista jumalista ovat vuosien varrella väistyneet syrjään, ja tilalle on noussut »uusia» jumalia. Muutamat uskontotieteilijät jopa selittävät juutalaisten Jumalan olleen alun perin tulivuorijumala, joka hallitsi salamoita ja ukkosta. Tämä siis on jumala isolla J:llä – hepreaksi Jahve ja arabian kielellä Allah. Sama kaikkivaltias Jumala. Tästä voidaan päätellä, että ihmisaivot toimivat koko lailla samalla tavalla kautta maapallomme. Kaikesta huolimatta.
Ihmisaivot ovat kehitelleet mytologioihin, taruihin ja satuihin samanlaisia juonikuvioita maailman ympäri, mutta sävynsä tarinat saavat kerrontapaikastaan. Klassinen esimerkki on Tuhkimo. Grimmin veljesten talteen kirjaama versio sai sävynsä saksalaisesta feodaaliyhteisöstä linnakaupunkeineen ja linnan tanssiaisineen, mutta norjalaisten talonpoikien versiossa Kari Trestakk tapaa kuninkaanpojan kirkon ulkopuolella. Pahan äitipuolen kotiapulaiseksi alistama tyttö hyväksyy avun henkiolennolta, joka on Grimmeillä kyyhkynen, Asbjørnsenillä ja Moella härkä ja ranskalaisella Perraultilla hyvä haltija. Walt Disney muuten käytti juuri ranskalaista versiota. Kaikkia Tuhkimo-tarinoita yhdistää se, että prinssin tavattuaan tyttö hukkaa toisen kenkänsä ja prinssi julistaa naivansa tytön, jonka jalkaan pieni kenkä sopii. Tuhkimolla on aina poikkeuksellisen pienet jalat, ja hän on ainoa, jolle kenkä menee jalkaan. Se on perintöä kiinalaisten Tuhkimolta, Yè Xiànilta. Pienet jalat ovat olleet Kiinan kulttuurissa armoton kauneusihanne, ja siellä Tuhkimolla oli tietenkin maan pienimmät jalat. Ja ettei tämä nyt vain jää epäselväksi kenellekään: kaikissa tarinoissa Tuhkimo menee naimisiin prinssin kanssa ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti.
Ovatko abstraktit viivapiirrokset ja geometria taidetta? Kolmiot, puoliympyrät ja rosoiset viivat olivat motiiveja Pablo Picasson kuvatessa Espanjan sisällissotaa. Teoksessa Guernica epäsymmetrisen kolmion voi tulkita kasvoiksi, kumman koukeron korvaksi ja pari rinkulaa, joiden keskellä on pisteet, silmiksi – jotka ovat molemmat mahdollisten kasvojen vasemmalla puolella. Jos todellisessa elämässä tulisi vastaan tällainen luomus, ainakin minä säikähtäisin pahemman kerran! Mutta kun katson Guernicaa, näen inhimillistä kärsimystä.
Aivojen monimutkaisuuden voi ymmärtää siitä, että pystymme tulkitsemaan ja ymmärtämään kuvataidetta, musiikkikappaleita ja tilateoksia.
Aivomme ovat itse asiassa niin monimutkaiset, että niissä tapahtuu joskus kytkösvirheitä. Tämä on tuttu ongelma sähkölaitteista: mitä monimutkaisempia ne ovat, sitä useampi asia voi reistailla. Sama monimutkaisuus nousee usein esiin pohdittaessa, ovatko hyvin luovat taiteilijat hulluja vai neroja. Vastaus on: sekä että. Tavallisesti aivomme pitävät huolen, että saamme aisteilta tietoa ympäristöstämme sopivina annoksina. Ne syöttävät tietoisuuttamme kuin pikkulasta lusikalla. Aivokuori suodattaa tietotulvan, ja aivorungon päälle sijoittuva talamus avustaa innokkaasti (kuva 1). Näin ymmärrämme puheen sisällön joutumatta analysoimaan jokaista sanaa erikseen. Ilman tätä siivilää käynti ostoskeskuksessa olisi silkkaa painajaista, mutta koska aivot suodattavat hälyä pois, pystymme keskittymään omaan keskusteluumme, vaikka lähellä käydään samaan aikaan useita muita keskusteluja ja joka ainoasta kaupasta raikaa ulos erilaista musiikkia.
Talamus on kuitenkin aika primitiivinen tyyppi ja noudattaa aina työssään samoja vanhoja toimintamalleja, mikä osaltaan selittää, miksi niin monien ihmisten maailmankuva on melkoisen samanlainen. Ruotsalaistutkijat todistivat hiljattain, että talamus osallistuu luovuuteen, koska se vaikuttaa siivilän reikien kokoon. Kun siivilästä pääsee läpi enemmän tietoa, ihminen huomaa enemmän asioita ja kokee erilaisia tuntemuksia – ja maailma saattaa alkaa hahmottua uudella tavalla. Ruotsalaistutkijat saivat selville, että luovilla ja skitsofreenisilla ihmisillä on talamuksessa vähemmän palkitsemisaine dopamiinin vastaanottajia kuin terveillä koehenkilöillä. Tutkimus oli sen verran suppea, ettei siitä voi vielä vetää varmoja johtopäätöksiä, mutta se saattaa hyvinkin olla askel kohti sen ymmärtämistä, miksi jotkut ovat muita luovempia. Luovuuden ja psyykkisten sairauksien väliset yhtenevyydet ovat kiehtovia, ja ruotsalaiset löysivät nyt yhden mahdollisen sellaisen.
Joskus ihmisaivot yltyvät liian luoviksi. Sen takia saatamme puhua ihmisille, jotka eivät ole paikalla, tai nähdä olemattomia. Alankomaalainen taidemaalari Vincent van Gogh loi osan uraauurtavista taideteoksistaan mielitautiparantolassa, ja norjalainen Edvard Munch sanoi heikon terveyden ja hermostuneen luonteenlaadun olleen taiteensa edellytys. Huuto ei olisi tullut maalatuksi ilman Munchin tuskaa, eikä Tähtikirkasta yötä olisi olemassa ilman van Goghin psyykkistä sairautta.