Emmi keksi, että Geoetsivät voisivat piilottaa tuhotun muinaishaudan luo jonkinlaisen muistokätkön. He sopivat välitunnilla, että menevät suoraan koulusta rantaan etsimään sopivaa piiloa purkille. Salli ilmoitti Raparperille heti, ettei tule.
Hänellä oli parempaa tekemistä.
Kätköä ei tietenkään voisi piilottaa suoraan muinaishautaan, koska hauta oli suojeltu. Siihen ei saanut koskea. Kätkölle pitäisi löytää sopiva paikka lähistöltä.
Kevät oli edistynyt hurjaa vauhtia. Päivisin oli niin lämmin, että lumi suli kohisten ja järvikin vapautui vihdoin jääpeitteestään. Öisin oli vielä niin kylmä, että lätäköissä oli monena aamuna ohut jääriite.
Geoetsivät kyykistyivät tutkimaan Hutin perustuksia. Niiden alle mahtuisi pienikokoinen kätkö eli mikro. Mikrokätköt eivät kuitenkaan olleet kovin suosittuja siksi, että niiden löytäminen oli välillä todella vaikeaa. Esimerkiksi hautausmaiden muureihin ei enää saanut piilottaa mitään. Innokkaat etsijät olivat romauttaneet erään vanhan aidan mikropurkkia hakiessaan.
Raparperi muisteli, että isän muovikippokaapin perukoilla pyöri pieni, kannellinen tiiviö. Hän lupasi pyytää sen kätköksi.
Yhtäkkiä Raparperi kuuli takaansa askelia. Hän nousi katsomaan ja vinkkasi muitakin nousemaan.
Kalju mies asteli levein harppauksin kohti Geoetsiviä ja mulkoili heitä kulmiensa alta. Juuri ennen kuin mies ehti puhe-etäisyydelle, hänen ilmeensä muuttui kuin taikaiskusta. Aivan kuin hän olisi vetäissyt kasvoiltaan kurtistuneet kulmakarvat ja viivasuoran suun ja sujauttanut tilalle mairean ja yliaurinkoisen naamion.
”Mitäs kullannuppuja täällä on?” mies kysyi makealla äänellä.
”Me ollaan Geoetsiviä”, Petteri sanoi.
Miehen kasvoilla vilahti hämmennys. Sitten hän jatkoi entistäkin imelämmin.
”Vai oikein etsiviä. Voi miten hauskaa. Teillä on oma pikku etsiväkerho”, hän makeili. ”Ratkaisetteko te aivan oikeita rikoksia? Niin kuin kadonneen lippalakin arvoituksia?”
Mies nippasi sormillaan lippiksen Pasi-Anteron päästä.
”Me olemme löytäneet yhden raha-aarteen ja vanginneet lapsia kummituksena pelotelleen roiston”, Petteri vastasi kuuluvalla äänellä eikä joutunut paisuttamaan totuutta paljonkaan.
Mies virnuili, kun Pasi-Antero kumartui nostamaan lippiksensä.
”Ja poliisi Patterinen on meidän paras ystävä”, Raparperi sanoi mahdollisimman vakuuttavasti.
Nyt mies vakavoitui. Hän lähti perääntymään polkua pitkin kohti pellon laitaan pysäköimäänsä autoa.
”Hieno paikka tämä”, hän mutisi mennessään. ”Harmi, että näin komea niemenkärki on näin vajaassa käytössä.”
”Mitä hän tarkoitti vajaalla? Kutsuiko mies partiolaisia vajakeiksi?” Emmi ihmetteli.
Pasi-Antero sylkäisi miehen perään pitkän roikon.
”Pysyköön poissa meidän tieltämme”, hän uhosi.
Seuraavaksi paikalle saapui Patterinen Paxin kanssa. Pax nuolaisi jokaista vuorollaan kasvoihin. Sen jälkeen se löysi maasta jonkin ihanan hajun ja kieri siinä nautinnollisesti selällään. Kun Patterinen torui sitä haisuliksi, Pax näytti hämmentyneeltä. Se selvästi pohti, mikä meni pieleen.
Se kävi vielä näyttämässä hajupaikan Patteriselle siltä varalta, että tämäkin haluaisi kieriä. Sitten se asettui varjoon lepäämään.