35.

 
 

Elina Kauppila kertoi miehen tuntomerkit. Vaaleat, lyhyeksi leikatut hiukset, keskimittainen ja hoikka, ikä kolmenkymmenen tienoilla, mieluummin alle kuin yli. Miehellä oli ollut joka kerta siniset farkut ja vaaleasävyinen paita tai neule. Marketissa hänen yllään oli ollut kaupan oma työasu.

Simppa soitti myymäläpäällikkö Maija Ristolaiselle ja kertoi miehen tuntomerkit. – Onko tämännäköinen mies teillä töissä?

Ristolainen ei vastannut heti.

– Mistä on kysymys?

– Vastatkaa ensin kysymykseen. Onko vai eikö ole?

– Kyllä nuo tuntomerkit sopivat yhteen työntekijäämme. Mitä hän on tehnyt?

– Tarvitsen miehen nimen.

– No, tuntomerkit sopivat kyllä Jereen.

– Kärsivällisyyteni alkaa loppua. Saisinko nyt heti Jeren kaikki tiedot yhdellä lauseella? Sukunimi, osoite, puhelinnumero. Ja onko hän tällä hetkellä töissä?

– On hän töissä, tullut aamuvuoroon. Sukunimi on Lahti, siis Jere Lahti. Osoitetta ja puhelinnumeroa minulla ei ole tässä, voinko soittaa ne hetken kuluttua?

– Ei tarvitse, me tulemme sinne nyt heti. Voitte antaa ne tiedot silloin. Etsimme teidät käsiimme, ja ohjaatte meidät Jeren luokse.

– Mitä te Jerestä haluatte? Ei hän ole voinut mitään pahaa tehdä, sellainen hiljainen ja siivo nuorukainen. Pidätättekö te hänet? Ja miten asiakkaatkin suhtautuvat, kun tänne tulee lauma poliiseja? Pitääkö täällä varautua jotenkin?

Simppa keskeytti naisen puhetulvan. – Ei tarvitse varautua, älkääkä missään tapauksessa sanoko Jerelle mitään ennen meidän tuloamme.

 
 

Jere Lahti työnsi rullakon hyllyjen väliin ja alkoi nostella jugurtteja omille paikoilleen. Hän oli ollut eri liikkeiden elintarvikeosastoilla töissä jo kymmenkunta vuotta ja tunsi tuotteet hyvin. Se tuli kyllä koko ajan vaikeammaksi, kun jokaisen tuotteen valikoima laajeni jatkuvasti. Jerestä tuntui, että kohta oli jokaista asiakasta varten ainoastaan hänelle tarkoitettu jugurtti, maito ja mehu. Tai kinkkuleike laitettavaksi voileivän päälle. Niissäkin oli valikoimaa metrikaupalla.

Rullakko alkoi tyhjentyä, ja Jere ajatteli pitää kahvitauon ennen seuraavan erän purkamista. Hän oli kumartuneena ottaakseen viimeiset purkit käteensä, kun kuuli takaansa kysymyksen.

– Oletteko te Jere Lahti?

Jere pelästyi ja sai rullakon pohjalla olevat jugurttipurkit kaatumaan. Toinen putosi lattialle. Jere vilkaisi taakseen. Kysyjä oli tummaihoinen iso mies. Vähän kauempana seisoi toinen mies, pitkä hänkin. Jere otti kaatuneet purkit käteensä ja kääntyi. Hän asetti jugurtit paikoilleen ja tarttui rullakkoon, pyöräytti sen poikittain samalla kun pujahti itse toiselle puolelle. Saman tien hän pinkaisi karkuun ja ehti saada muutaman metrin etumatkan. Käytävän päästä hän oikaisi takahuoneen ovelle, joka oli laskeutumassa kiinni. Jere sukelsi sen alta.

Kun Simppa ja Peltonen säntäsivät Jeren perään, heidän eteensä tuli sivukäytävältä kaksi iäkästä naista. Simppa tarttui heidän ostoskärryihinsä ja työnsi ne pois tieltä. Poliisit eivät jääneet kuuntelemaan naisten kauhistelua siitä, mihin tämä maailma oli menossa.

Takahuoneen ovi ehti mennä kiinni. Piti löytää äkkiä myyjä, jonka tunnistimella sen saisi auki. Heitä vain ei näkynyt missään. Kumpikin poliisi kävi kurkkimassa hyllyrivistöjen väleihin, mutta uskottava se oli. Myyjiä ei löytänyt koskaan, kun oli asiaa. Lihatiskin takana sentään näkyi joku, ja Peltonen oli pinkaisemassa sinne, kun varaston ovi alkoi avautua. Miehet pujahtivat nousevan oven alta ja pelästyttivät pahanpäiväisesti toisella puolella rullakon kanssa odottavan naismyyjän. Selityksiin ei ollut aikaa. Lastaussillalle johtava ovi oli auki. Kuorma-autosta purettiin tavaraa ja kuljettaja veti täysinäisiä lavoja pumppukärryllä varaston puolelle. Hän vilkaisi paikalle juoksevia miehiä, näytti ymmärtävän mistä oli kyse ja viittasi peukalollaan suuntaa.

Simppa hyppäsi lastaussillalta alas ja ehti ensimmäiseksi kauppakeskuksen takana kulkevalle tielle. Vasemmalla, muutaman kymmenen metrin päässä oli valtavan rakennuksen toinen pää. Nurkalla näkyi poliisin partioauto, jonka Simppa oli pyytänyt päivystämään lähettyville. Toinen virkapukuisista talutti parhaillaan Jereä lähemmäksi.

– Onko teiltä tämännäköinen poika kateissa, kysyi Rusanen.

Simppaa hymyilytti Rusakko-Rusasen kysymys. Hoikka ja pitkäjalkainen Petri Rusanen oli saanut lempinimensä paitsi koivistaan myös ketterästä liikkumistavastaan. Tarvittaessa hän pyrähti liikkeelle kuin rusakko ainakin. Jere Lahti oli ollut vailla mahdollisuuksia.

– Joo, juuri tuo pääsi karkuun. Miten osasitte tulla rakennuksen tälle puolelle?

– Meille on opetettu, että takaovilta yleensä karataan. Eikö teikäläisille anneta sellaisia oppeja? Ja miten te näin hintelän kaverin yleensä päästitte pakoon?

– Että teilläkin olisi jotakin hommaa, Peltonen pääsi sanomaan.

Nyt Jere ymmärsi, että nuo kaksi miestä olivat myös poliiseja. Helpotuksen aalto meni hänen lävitseen. Hän oli pelästynyt miehiä niin, että oli kastella housunsa. Poliiseja hän ei pelännyt.

Simppa varmisti, että mies oli Jere Lahti ja kun sai myönteisen vastauksen, esitteli itsensä ja Peltosen. Sitten hän totesi lyhyesti, että puhumista jatkettaisiin poliisilaitoksella, jossa Lahti kuulisi tarkemmin kiinnioton perusteista ja myös oikeuksistaan. Rusasen työpari Helminen oli tuonut auton heidän viereensä. Jere istutettiin siihen, ja partio lähti viemään häntä laitokselle.

– Rusanen oli oikeassa. Tehtiin melkoinen moka, Simppa sanoi kun he kävelivät autolleen.

– Niin tehtiin, Peltonen myönsi. – Minun olisi pitänyt tulla vastakkaisesta suunnasta siellä kaupassa.

– No, otetaan opiksi. Mitä ajattelet tuosta pojasta?

– Ei ole meidän miehemme.

– Samaa mieltä, Simppa vastasi kaivellen autonavaimia taskustaan. Hän käynnisti moottorin, mutta ei lähtenyt heti liikkeelle.

– Pitää tietysti olla varovainen johtopäätösten teossa, hän aloitti. – Vaikea on kuitenkin uskoa, että tuon tyyppinen kaveri olisi tehnyt nämä murhat. Jos vielä oletetaan, että Liitsolan on tappanut sama murhaaja, tämänkaltainen poika ei sovi tekijäksi ollenkaan. Se vaikutti kylmähermoisen tappajan työltä. Toisaalta jos murhaajat löytyisivät ulkonäön perusteella, me pääsisimme helpolla.

– Mutta miksi hän lähti pakoon?

– Sano muuta. Jotakin salattavaa hänellä varmasti on.