”Kerro vain kaikki”, Petteri kehotti vakavana.
Ja sitten johtaja alkoi kertoa pitkää ja monimutkaista tarinaa, kuinka hän oli saanut puhelun vesimyyjältä. Myyjä oli kertonut salaperäisestä lähdevedestä, jolla oli ihmeellisiä vaikutuksia. Uimalaan oli luvattu pieni erä vettä aivan ilmaiseksi. Vesi oli pantu kylmäaltaaseen.
Kun kohu vedestä oli alkanut levitä, uimalan oli ollut pakko tilata lisää. Nyt he ostivat viikoittain monta rekallista vettä, jotta asiakkaat pysyisivät tyytyväisinä.
”Missä lähde sijaitsee?” Raparperi kysyi.
”Myyjä ei ole kertonut sen täsmällistä sijaintia. Haluaa suojella bisnestään”, johtaja selitti. ”Mutta jossain lähellä se on.”
Kaikki fantsu-sanat olivat unohtuneet.
Samassa johtaja katsoi ikkunasta pihalle, ja hänen katseensa kiinnittyi johonkin. Hän selvästi hermostui ja alkoi lopetella haastattelua.
”Eiköhän se ollut sitten tässä”, hän sanoi.
Raparperi tiesi heti, keneltä he kysyisivät seuraavaksi asiasta. Onneksi he tunsivat ihmisen, joka oli juuri oikea arvioimaan tarinan uskottavuutta.
He kiittivät kohteliaasti haastattelusta. Petteri nappasi johtajasta vielä muutaman valokuvan. Johtaja tarjosi heille kiitokseksi englanninlakuja pöydällään olevasta kulhosta ja ojensi nipun ilmaisia uimalalippuja.
Kaikkien yllätykseksi Petteri kieltäytyi kohteliaasti lipuista.
”Pidetään journalistista riippumattomuutta yllä”, Petteri sanoi ja ojensi lippunipun takaisin.
Johtaja ei enää huomannut, kun he lähtivät. Hän tuijotti ikkunasta ja näytti synkeältä.
Pihalla Emmi aloitti motkotuksen.
”Kerrankin kun olis saatu jotain ilmaista, sä alat esittää aikuista”, hän valitti Petterille.
Raparperiakin harmitti. Tutkimusten kannalta olisi ollut kätevää päästä uudelleen uimalaan.
”Saat sitten maksaa mun seuraavan kauneusuinnin”, Emmi ilmoitti ja lähti kiukkuisena polkemaan edellä.
Toiset saivat Emmin kiinni vasta Hutin luona.
Johannes hakkasi katoksessa puita. Geoetsivät olivat hetken kateellisia, sillä klapien pilkkominen partiomajalla oli kaikkien mielestä parasta puuhaa. Mutta olihan se oikeus ja kohtuus, että joskus oli Johanneksenkin vuoro.
Johannes istahti sahapukille kuuntelemaan lasten selityksen omituisista tapahtumista. Hän hörppäsi juomapullosta ja mietti kuulemaansa. Yhden teorioista hän tyrmäsi heti:
”Etelä-Nokialla ei ole mitään sellaista lähdettä, josta riittäisi noin paljon vettä. Tieto ei voi pitää paikkaansa.”
Juuri tätä Geoetsivät olivat toivoneet.
Johannes piti varmuuden vuoksi vielä pienen esitelmän Nokian alueen pohjavesivarannoista. Raparperi näki heti, että kukaan ei oikein kuunnellut. Onneksi Johannes oli liian innoissaan huomatakseen.
Miksi johtaja oli valehdellut veden alkuperästä? Vai oliko valehtelija kenties vesikauppias?