Tahmaista hikeä puski Luusalmen otsalle. Luu siirsi hieman painopistettään pehmeällä patjalla ja koetti keskittyä. Mutta ei. Ihan turhaa. Ei saatana. Tämä ei nyt vaan toimi. Ei, ei se saatana pelitä. Salme huokasi turhaantuneena, totesi tilanteen ja teki ratkaisunsa. Eli siis sylkäisi velton kalun suustaan.
Nainen huokaisi raskautetusti, pyöritteli päätään ja pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan. Kokeili äkkiä kielellään jotakin ja poimi sitten pitkillä ja punatuilla kynsillään hampaanraosta ruskeankäkkärän ja vetisen karvan. Salme mulkaisi Luusalmea kulmat koholla, ilme paljonpuhuvana.
”Vai että tämmönen tapaus… tämmönen lottovoitto osu meikän kohdalle.”
Novellikirjailija Luusalmi räpytteli ahdistuneena, pyyhkäisi otsaansa kämmenselkään ja ähkäisi:
”Äh! En ymmärrä mikä vikana! Onks… onks liikaa brenkkuu? Tai jotain.”
”Joo joo, seli-seli! On tää yhtä perkelettä. On Laituri-festarit. On perjantai-ilta. Nainen pistää naamaan Revlonia, jalkaan Din Skon korkkarit, alkkareiksi uutta pitsiunelmaa Lindexiltä, kainaloon Opiumia ja ripsiin Max Factorin Dramatic Volumea. Eikä muuta toivo kuin että vastaan tulisi vittu yksi kunnon panomies. Edes joku palkinto tästä kaikesta vaivannäöstä! Ja sitten tulee tällanen kerran keitetty pikamakaroni.”
”Äläs ny kulti… älä nyt. Kyllä tämä kohta tästä…”
”Niin varmaan. Lupailee lämpimikseen. Mitenkäs kauan tässä on jo yritetty kuollutta eläväksi, saatana!”
”Jos… jos ensin ihan pikku tirsat. Vaikka ihan vaan tunti. Ja sitten pistetään homma hoitumaan!”
”On jätkällä ideat. Lupaa kuin hevoskauppias. Voi kiitos ja hyvää yötä!”
Salme ponkaisi ylös sängystä niskojaan nakellen. Hän poikkesi jonnekin toiseen huoneeseen ja tuli sitten takaisin makkariin pitkä pullo kädessään. Vermouth Rossoa. Nainen otti pitkän hörpyn suoraan pullonsuusta, asetti sitten lekan oman puolensa yöpöydälle ja mutisi itsekseen, että täytyy yrittää turruttaa yläpäätä, että saa tältä alapäävitutukseltaan edes nukuttua. Luusalmi ei pyytänyt päästä jaolle vermutista, vaan nykertyi kiltisti siiliasentoon omalle sängynpuoliskolleen. Ja veti peittoa pään yli.
”Herra on hyvä ja nukkuu jos nukuttaa! Mutta hei, yks ilmotusluontonen asia: minä en ollenkaan pahastu, jos sä et oo aamulla enää siinä vieressä kärttämässä aamupalaa. Puenos notses vaan!”
***
Luusalmi heräsi siihen, että vatsassa mylläsi. Polttava tunne. Varoittavaa painetta peräsuolessa. Ei helvetti, mikä siellä pakissa nyt oikein muljaa… Ei kai vaan ne jokirannassa nautitut festaripaellat?
Uusi kuuma purahdus. Nyt taitaa tulla kiire!
Novellikirjailija pyörähti istualleen sängyn reunalle, pyyhki hikeä otsaltaan ja hengitti syvään. Salmea ei näkynyt sängyssä. Luusalmen katse hipaisi typötyhjää vermuttipulloa yöpöydällä. Mutta sitten ajatus kääntyi olennaiseen: missä päin oli tämän asunnon vessa?
Luusalmi haparoi hämärissä ulos makuuhuoneesta. Aikansa kesti löytää ensimmäinen valokatkaisija. Olohuone. Ja keittiö on tuolla. Joo. Mutta missä saatanassa oli se vessa?
Luusalmi lähti lönköttelemään eteisen suuntaan nyt jo melkomoisessa paniikissa, vatsassa kiersi yhä pahemmin. Hän eteni polvet koukussa, lyhyellä töpöttelyaskeleella.
Vessan ovi löytyi lopulta läheltä ulko-ovea. Helpotus! Luusalmi tarttui kahvaan. NAKS. Kahva ei kääntynyt.
Ei!
Luusalmi kumartui kurkistamaan. Juu – ovessa näkyi punainen lätkä. Ei, ei ja ei!
Oliko täällä toinenkin pyttykomero? Karu totuus paljastui saman tien. Eipä ollut. Luusalmi puski hammasta yhteen ja tanssi hidasta tasankointiaanien sadetanssia olohuoneen lattialla toivoen ihmettä, mutta Manitou ei kuullut poikansa rukousta. Vessan suunnalla oli hiljaista, mutta ovi ei osoittanut aukeamisen merkkejä. Luusalmi alkoi mutista kirouksia. Hän töpötti kouluviivoittimen mittaisella askeleella takaisin eteiseen ja rupesi nyt kolkuttamaan ovea.
”Salme! Salmeeee! Meneekö sulla vielä pitkään? Olis vähän kiire… hät-hätä…”
Luusalmi jäi odottamaan. Ei vastausta. Mitä vittua?
”Salmeeee! Älä nyt pelleile! Tässä on tosi kyseessä!”
Ei vieläkään mitään.
Nyt Luusalmi painoi korvansa vessan oveen. Ja silloin hän kuuli sen: syvän ja raskaan kuorsauksen.
Luusalmi muisti tyhjentyneen vermuttipullon. Se naispiru oli vetänyt itsensä aivan tukkeeseen. Ja sitten nirkahtanut pytylle. Kuorsasi emalilla täyttä päätä. Ei!
Mröymmmm! Suoli päästi erikoista torvisoittoa. Tuubasooloa siinä jo pedattiin. Novellikirjailija Luusalmi nosti käden suulleen ja puri kämmenselkäänsä. Nyt nyt nyt! Ihan viime hetket alkoivat olla käsillä.
Luusalmi palasi töppöjuoksua takaisin olohuoneeseen. Paniikkinen katse kääntyili oikealle ja vasemmalle. Pakko keksiä jotakin. Mieti! Kyse oli enää sekunneista.
Luusalmen katse osui kirjahyllyn päädyssä seisovaan suureen jukkapalmuun. Se oli istutettu jykevähköön keramiikkaruukkuun. Luu lähti liikkeelle. Jukkapalmu nousi ruukustaan yhdellä nykäisyllä, juuristopaakkuineen kaikkineen. Luusalmi rojahti kyykkyasentoon ruukulle ja antoi mennä. Puhkien ja ähkien, alahuuli vapisten, silmäluomet väpättäen. AAAHHHH!
Keittiöstä talouspaperia. Sillä pyyhittiin vettyneet silmäkulmat ja samaa vauhtia ahteri.
Paperit ruukkuun ja palmu takaisin paikalleen. Pari multanokaretta jäi parketille. Jääköön, saatana!
Luusalmi huokaili, hieroi hikistä otsaansa ja mietti. Olisikohan tämä yökortteeri nyt nähty?
***
Alhaalla kadunvarressa Luusalmi jäi epätietoisena seisomaan bussipysäkille ja yritti miettiä, missäs päin kaupunkia sitä mahdetaan olla. Ei mitään hajua. Mieleen juolahti myös Jussi Vares, ja se simpsakka taiteilijatar. Kävikö tässä nyt niin, että kelpo yksityiskyttä meni ja korjasi tämän yön jackpotin? Ei epäilystäkään. Novellikirjailijaa korpesi: hitto kun oli tullut panostettua väärään hevoseen. Ei vaan lehmään. Saatana! Se Pujo taas oli juuri sen oloinen naisihminen, että Vareksella oli varmaan juuri nyt menossa mitä makoisimmat aamupainit. Tämä oletus ei parantanut novellikirjailijan olotilaa pätkääkään.
Askeleita naapuriporttikongista. Luusalmi vilkaisi pikaisesti olkansa yli. Paikalle loini joku lippalakkijannu, joka alkoi vilkuilla bussiaikatauluja. Katsahti sitten Luusalmea ja huomasi tämän ranteessa DBTL-rannekkeen.
”Kappas vaan! Festarisetämies! Mikä pössis? Onks hutera olo?”
”Omistaako Imelda Marcos kenkälusikan?”
”Nooh. Onks setä hiukan kärtty? Oliko sedällä ees kivaa siellä Laitureissa?”
”Satoiko viime yönä taivaalta fariinisokeria?”
”Pääsiks paappa ees panee?”
”Vetääkö äes traktoria?”