Aamusella heräsin hämärästä saunakammarista, Eero Prännin petivaatteista. Pieni tupa oli lämmin. Potkin paksua filttiä sivummalle ja jäin tuijottamaan tummaa kattoa. Mietiskelin vuorokauden aikana vastaan tulleita asioita. Eero oli lähtenyt Turun-matkalleen ilmeisen vakaasta harkinnasta, ei mistään hetken mielijohteesta. Mikä kumma oli ajanut miehen pitkästä aikaa takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa?
Ja se haulikko. Miksi entinen väkivallan virkamies, poliisi, ottaa matkaansa poikkisahatun Baikalin?
Nousin kapoiselta laverilta. Siirsin verhoa sivuun ikkunan edestä ja kurkistelin ulkomaisemaa. Kuusiaidan takana näkyi aamuisen usvan keskeltä nouseva oranssinen auringonkehrä. Oli näemmä tulossa kuulaan kirkas loppukesän päivä.
Hiippailin ulos ja poikkesin saunamökin nurkan takana heittämässä vedet nokkosille. Janotti. Tallustelin pitkänä rehottavan nurmikon poikki kaivolle. Aamun kaste kostutti säärikarvat polviin saakka. Avasin kaivon luukkua ja otin käteeni pitkään rankavarteen ruuvatun kaivokiulun. Vesi oli hyvää, kylmää ja raikkaan makuista. Join monta suullista ja huuhdoin vielä naamani ja kainalotkin. Auto seisoi orvon näköisenä keskellä autiota pihaa, kuin odottaen, koska lähdetään kotimatkalle. Haukottelin leukaperät lonksuen. Puolenpäivän jälkeen mies ja kaara olisivat taas Turussa.
Löntystelin sisätiloihin. Vilkaisin miettiväisenä pikkuisen ruokapöydän suuntaan. Näkösällä olivat niin kahvinkeitin kuin puolikas Juhlamokka-pakettikin. Ei. Aamiaisen paikka olisi vasta jollakin mukavalla huoltamolla. Tai Juusto-Portissa Jalasjärven takana. Syvällä selkäpiissä tuntui vilunväristys. Päätin mennä vielä toviksi punkkaan lämmittelemään.
Asettelin tyynyt sopivasti pääni alle ja vedin peiton aina leukaani saakka. Jäin makaamaan siihen, unohduin tuijottamaan saunakammarin kattoa.
Hetkinen. Mitä? Yhtäkkiä aloin räpytellä silmiäni.
Terästin katsettani. Verhottomasta ikkunasta tulviva aamuinen valo oli muuttanut pienen saunatuvan valaistusta niin, että äkkiä havaitsin tummahkossa katossa jotakin… merkkejä… mitä… siis kirjoitustako? Nousin istumaan sängyllä ja kurkottelin yläviistoon pää kenossa. Kyllä. Siellä oli tekstiä. Isoja harakanvarpaita sutaistuna jollakin paksulla punertavalla mönjällä. Ja perässä liuta huutomerkkejä.
Mitä ihmettä katossa oikein luki? Siristelin silmiäni puolihämärässä kammarissa. Lopulta kirjaimista muodostui sana.
VERIAPPELSIINI!!!!!