Ystäväni Jussi näki kerran oululaisessa vaateliikkeessä mukavan näköisen paidan. Hän kysyi myyjältä hintaa.
– Kakssataaseitkyt euroa, Jussi kauhisteli.
– Joo mutta se on ikuinen, myyjä vastasi. Paita jäi kauppaan.
– En mää halua ikuista paitaa! Jussi totesi minulle puhelimessa. – Sitähän pitäs käyttää vielä seuraavassa elämässäkin.
Tässä on juuri se ongelma: kalliit vaatteet kestävät liian kauan.
Niihin kyllästyy, ja sitten niitä pitää käyttää väkisin ettei tule huono omatunto.
Sitä paitsi joskus myös halvat vaatteet kestävät ikuisesti. Se, että kallis on aina laadukasta ja halpa sekundaa, ei pidä paikkaansa. Minä olen käyttänyt kaksikymmentä vuotta villatakkia, jonka ostin Pimkie-halpakaupasta Pariisista kahdella kympillä (se oli markka-aikaa). En ole vielä kyllästynyt. Ylihintaisissa vaatteissa on vielä sekin huono puoli, että ne vaativat usein kuivapesua. Kuka jaksaa ravata pesulassa saman rätin kanssa kerta toisensa jälkeen?
Usein Lindexiltä, Vero Modasta tai KappAhlista tekee löytöjä, jotka saavat reidet tutisemaan.
Vappuna minulle tehtiin sokkotesti samppanjan ja kuohuviinin välillä. Ensimmäinen siemaus maistui aivan mitättömältä. Maistoin toisesta lasista. – Tämä on selvästi samppanjaa, heti huomaa eron! julistin. Se oli kuohuviiniä.
Entä kosmetiikka? (Nyt päästiin asiaan!)
Suurin osa naisista kerta kaikkiaan rakastaa sitä. Mitä tunnetumpi merkki, sitä jykevämmät kicksit. Eräs ystäväni pääsi kerran johonkin Diorin poistomyyntitilaisuuteen. Hän kertoi, että kun myyntipöydät paljastettiin, ilma sähköistyi äärimmilleen.
Saattoi melkein kuulla naisten sydämen lyönnit.
Vuosi sitten markkinoille ilmestyi kirja nimeltä ”Totuus kosmetiikasta”. Siinä joku asiantuntija (kemisti ehkä, en muista) todisteli parin sadan sivun verran, miten kuluttajia huijataan latelemalla kaiken maailman vierasperäisiä sanoja, jotka kuulostavat vakuuttavilta. Yritin mainostaa kirjaa kosmetiikkafriikille ystävälleni Mallulle.
– Mä en missään tapauksessa halua tietää siitä kirjasta mitään! hän ilmoitti. – Mä HALUAN uskoa niihin juttuihin.
Usein meille tuputetaan pelkkää höpönlöpöä. Vai mitä sanotte ripsiväristä, jonka harja tärisee? Perheenäidin käsi tärisee aamukiireessä jo valmiiksi, ei tarvitse satsata johonkin kalliiseen moottorisoituun hörhöripsariin.
Etsin kerran viikkokaupalla täydellistä luomiväriä. Sen piti olla vähän kimaltava, pysyä hyvin ja toimia sekä kuivan että märän siveltimen kanssa. Lopulta unelmaluomiväri löytyi.
Ostopaikka: H&M. Hinta: 3,95.
Luomiväriä voi muuten mainiosti käyttää harmaitten hiusjuurien peittämiseen, jos ei ole aikaa tai rahaa käydä kampaajalla värjäyksessä. Luomiväriä vain töpötellään sormella harmaan kohdan päälle. Joskus sormen kasteleminen ennen väriin tökkäämistä saa aikaan pysyvämmän lopputuloksen. Mutta miten selität miehelle, joka upottaa rakastuneena kasvonsa hiuksiisi, miksi hänen nenänsä tuli vähän ruskeaksi?
Tämä ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta kerran kerroin pikkuserkulleni, että Rhodoksen vanhassa kaupungissa on kosmetiikan jumalattarelle omistettu patsas. Jumalattaren nimi oli Lancomeija, ja kreikkalaiset naiset kävivät säännöllisesti uhraamassa patsaalle jonkun lempikosmetiikkatuotteensa.
– Onko näin? pikkuserkkuni äimisteli.
– No ei. (Anteeksi, Anne!)
Minun heikkouteni ovat tehotipat. Mutta yhdistän aina hintaviin tehotippoihin edullisen perusvoiteen. Ei ole mitään järkeä tuupata kahta sikakallista tuotetta päällekkäin. Maailman paras perusvoide on muuten Apobase Oily Creme, hinta noin kahdeksan euroa.
Toinen ässä on Ceridalin Lipogeeli. Tiedän, nimi on naurettava, siitä tulee mieleen luuta lipova ajokoira, mutta itse tuote on ihana. Sopii koviin kantapäihin, kynsinauhoihin etc. Lyömätön on myös vauvojen vaippaihottumavoide, jossa on sinkkiä. Auttaa bikinirajan ajelun aiheuttamiin ärtymiin, auringonpolttamiin ja ties mihin.
Mennään vielä kosmetiikasta kukkiin. Pirkka-tulppaanit ovat napakoita, kestäviä ja edullisia. Niitä kannattaa ostaa aina kun on saatavilla. Hirvittääkö kukkien hinta noin yleensä? Osta pienempi kukkamaljakko, siihen menee vähemmän kukkia.
Keksin tämän ihan itse.