29

Mattuis kuunteli nuorukaisia yhtä epäuskoisena kuin toisetkin – mutta toisin kuin Magorum, hän ei antanut äimistyksen paistaa kasvoiltaan.

Nuori poika ei kuitenkaan suostunut pelkäämään heitä. Hän nosti leukaansa ja sanoi uudelleen:

– Me nousimme rantaan, sillä he eivät vaikuttaneet vihamielisiltä: heilutimme heille rauhansauvaa ja he nostivat vastineeksi valkean kehän, joka muistutti rumpua. Me tulkitsimme sen hyväntahdon eleeksi.

Magorum kävi kärsimättömäksi ja tiukkasi:

– Mitä te sitten teitte? Taistelitteko heidän kanssaan?

Poika ravisti päätään.

– Meitä oli yhdeksän ja heitä vastassa yhtä monta. Näimme myös muita heidän rakentamassaan leirissä, jonka keskeltä savu nousee. Siellä oli myös naisia. Me katselimme heitä ja kysyimme, keitä he ovat, mutta he eivät osanneet vastata. Heidän puheensa oli vain murahduksia ja kurlutusta. He puhuivat kuin sammakot.

Magorum ryhtyi kävelemään edestakaisin, mutta Mattuis pysyi rauhallisena. Nuorukainen oli osoittanut rohkeutta ja tehnyt heimolleen kunniaa. Hän ei antanut kiihtymyksen kuulua äänestään kysyessään:

– Mitä sitten tapahtui?

Nuorukainen, jonka tummissa silmissä häivähti ylpeys, katsoi Mattuisia ja vastasi:

– Me meloimme pois. Meidän tehtävämme oli tiedustella ja kertoa vanhemmille, mitä pohjoisessa tapahtuu.

Mattuis nyökkäsi. Se oli totta.

– Te teitte hyvin. On hyvä, ettei teidän tarvinnut taistella.

Hän kääntyi Magorumin puoleen ja sanoi hetken tuumittuaan:

– Yaseek teki oikein. He eivät ole mi’kmaq-heimoa. Meidän pitää ottaa selvää heistä, ennen kuin hyökkäämme. Ehkä he ovat täällä hyvässä hengessä… ehkä he ovat valaan kansaa?

Magorum pysähtyi ja katsahti häntä tuimasti. Hänen äänensä oli karhea ja raivokas:

– He eivät ole valaan kansaa. He ovat tunkeilijoita!

Mattuis ei antanut toverinsa vihamielisyyden lannistaa itseään. Hän kohautti olkapäitään ja sanoi:

– Sinä et tiedä sitä. Et ole henkitietäjä. Me annamme vanhempien tehdä päätöksen.

Kun he seurasivat nuorta Yaseekia leiriin ja kohti vastapystytettyä suurta mamateekia, Mattuis tunsi vatsanpohjassaan outoa lepatusta. Hän tunsi kävelevänsä usvassa, jonka toisella puolella häilyi tuntematon maailma.

Oliko valaan kansa viimein saapunut?

Mattuis tunsi samassa myös pelon ja levottomuuden kasvavan sisällään. Aikoivatko tulokkaat hakea Valkoisen naisen pois? Hänen kasvonsa kivettyivät. Hän ei aikonut antaa mitään pahaa tapahtua äidilleen.

Ja toisaalta… hän paloi halusta kohdata viimein valaan kansaa. Omaa sukuaan – olivat he sitten mistä hengestä hyvänsä.

Mattuis katseli ympärilleen ja yritti erottaa Valkoista naista leiristä. Se oli kuitenkin turhaa. Äiti oli jälleen omilla teillään, henkilehdossa laulamassa tai kosken partaalla. Hän ei tahtonut olla lähellä Doodebewshetiä, joka syytti häntä ja tahtoi nähdä vain epäonnea äidin ympärillä.

Mattuis ja Magorum seurasivat Yaseekia kotaan, jossa Sumujen lahden perhekunnan vanhimpien neuvosto odotti. Usva nousi leirin liepeillä, kun he käänsivät mamateekin oven kiinni ja valmistautuivat esittämään uutiset, jotka saattoivat muuttaa paitsi Mattuisin, myös koko heimon elämän kertaheitolla.

Lähestyvä kesän Odemen-riitti, jossa punainen okra levitettiin uudelleen iholle, saattoi vaihtua verilöylyyn.

Kun Mattuis tunsi jälleen mamateekissa leijuvan makearuohon tuoksun, pahat henget kuiskivat hänen korviinsa houkutuksia. Olisi helpointa jättää raskas ajattelu muille.