Ylikersantti Paavo ”Pate” Suoranta, vänrikki Veikko Lehtinen, alikersantti Arvi ”Are” Loponen ja korpraali Aarne Hipeli katselivat, kuinka Hyvösen osapartio poistui heidän näkyvistään. Miehet olivat nuotion äärellä vielä tovin, mutta jokainen heistä katseli jo malttamattomana ympärilleen. Matka oli vasta alussa, eikä tiedustelutietoja saataisi nuotion äärellä makaamalla.
– Eiköhän mekin lähdetä, Suoranta totesi muille.
– Tuli mieleeni sonnilauma, Lehtinen naurahti.
– Kuinka niin?
– Kun laumasta osa lähtee jonnekin, pyörivät loput levottomasti odottaen, milloin tulee heidän vuoronsa.
– Ei tässä teuraaksi olla menossa, Suoranta vakuutti. – Jos sitä tarkoitit?
– Sonneja me voidaan kuitenkin olla, Loponen naurahti. – Saa siinä naapurin lehmälauma varoa kun tämä sonnilauma ryntää sen laitumille!
Suoranta vilkaisi vaistomaisesti kelloaan. Se oli 9.45.
Osapartio kiersi järven itäpuolella olevalle pohjois–etelä-suuntaiselle metsälinjalle, jota pitkin se jatkoi etelään.
Matka taittui nopeasti, eikä osapartio pitänyt pitkiä taukoja. Kaikki halusivat mennä heti ensimmäisenä päivänä pitkälle, koska he olivat levänneitä eivätkä heidän jalkansa olleet vielä matkan rasittamia.
Miehet pysähtyivät vasta kymmeneltä illalla syömään ja nukkumaan.
Yö oli varsin lyhyt. Miehet söivät neljältä voileipiä ja joivat korviketta.
Aamupalan jälkeen Suoranta tutki karttaansa.
– Olemme 500 metriä Ilesjärveltä pohjoiseen.
– Menemmekö sitä kautta? Loponen kysyi.
– Niin ajattelin, Suoranta vastasi. – Kuljetaan niin pitkälle kuin ehdimme ennen pimeää.
– Sopiihan se, Hipeli myöntyi. – Kuljetaan nyt kun jalat toimivat. Pidetään sitten pidempiä taukoja ja marssitaan lyhyempiä matkoja kun jalat ovat rakoilla.
– Sammuttakaa nuotio, niin lähdetään, Suoranta määräsi. – Otetaan suunnaksi 45–00.
Nuotion sammuttamisen jälkeen miehet lähtivät liikkeelle. He kävelivät Ilesjärven rantaan.
– Eipä täällä näy ihmisen kädenjälkiä, Lehtinen totesi katsellessaan ympärilleen järven rannalla.
– Tällainen järven pitää ollakin, Suoranta totesi. – Pieni erämaalampi, eikä mikään Laatokka.
– Minä voisin rakentaa talon minkä järven rannalle tahansa, Hipeli totesi. – Sinne akka ja tusina kakaroita. Viljelisin maata ja nauttisin elämästä.
– Pirttiviljelyä olisit ainakin harrastanut, jos sinulla niin paljon mukuloita olisi, Suoranta naurahti.
– Kyllä siinä perheen elättäminen työstä kävisi, Loponenkin vahvisti. – Ei siinä paljoa ehtisi elämästä nauttia.
– Saahan sitä haaveilla.
– Ei Luoja ole kieltänyt suuria haaveilemasta, Suoranta totesi. – Eri juttu, toteutuuko haaveesi!
– Eipä sitä kukaan tiedä, mitä edessä on.
Miehet polttivat tupakat järven rannalla ja jatkoivat sitten kohti Ilesjokea, jonne he saapuivat kello 5.30.
Suoranta katsoi jokea.
– Vauhtia on pidetty, mutta nyt matkan teko hiljeni.
– On paljon satanut, kun joki tulvii niin kuin keväällä, Hipeli totesi.
– Pakko tuosta on yli mennä, Suoranta mietti.
– Otetaan vene, Loponen sanoi ja alkoi irrottaa kumivenettä reppunsa päältä.
– Ei lähellä näy puitakaan kaatuneen joen yli, Suoranta sanoi. – Täyttäkää vene, niin minä etsin sopivat airot.
Miehet saivat veneen pumpattua täyteen ja Suoranta valmisti oksista airot. Sillä aikaa Loponen sitoi köyden veneeseen kiinni.
Vaikka partiolla olikin kumivene mukanaan, ei heillä ollut siihen airoja. Kokemus oli osoittanut niiden olevan turhaa painolastia. Airoiksi otettiin yleensä kaksi haarautunutta oksaa, joiden ympärille kiedottiin sadetakki tai jotain muuta kangasta.
– Minä voin soutaa ensimmäisenä joen yli, Loponen sanoi. – Vetäkää vene sitten takaisin seuraavalle ylittäjälle.
Miehet veivät veneen joen varteen. Tulvavesi oli noussut pitkästi savisen töyrään yli. Loposen astuessa veneeseen se keinahti uhkaavasti, mutta ei kellahtanut nurin. Sitten hän lähti soutamaan melko vuolaasti virtaavan joen yli. Ylitys onnistui ja muut kiskoivat veneen takaisin. Loponen jäi varmistamaan muiden ylitystä konepistooli valmiina ja ympärilleen katsellen. Vihollinen ei yllättänyt partiota ja kaikki pääsivät kastumatta joen yli.
– Jatketaan etelään Kuusijärveä kohti, Suoranta kehotti miesten tyhjennettyä veneen.
Miehet kulkivat koko päivän etelään. Välillä he pitivät lyhyen ruokatauon ja jatkoivat sitten lyhyen lepohetken jälkeen matkaa. Yhdeksältä illalla he tulivat metsälinjan reunaan.
– Huilataan tässä hetki, Suoranta sanoi. – Matkan aikana olen vilkuillut välillä karttaa, mutta ei siinä tätä linjaa ole ollut.
– Katsotaan sanoi lääkäri, Loponen sanoi. – Näytä karttaa.
Suoranta otti kartan. Muut asettuivat hänen ympärilleen tutkimaan sitä.
– Ei tätä ole kartassa, Loponen sanoi sitten. – Ei venäläisissä kartoissa ole ihmeellistä, vaikka kokonainen kylä puuttuisi.
– Kävellään linjaa pitkin, Suoranta esitti. – Helpompi sitä pitkin on mennä ja se menee järven suuntaan.
Miehet pysähtyivät kymmeneltä illalla.
– Kartan ja laskelmieni mukaan olemme kahden kilometrin päässä Kuusijärvestä, Suoranta totesi. – Alkaa pimetä, joten jäädään tähän yöksi.