Koulussa Raparperi ei olisi jaksanut ollenkaan kuunnella opettajan selityksiä oppiaineiden arvosteluperusteista. Hänen ajatuksensa olivat jo iltapäivässä ja Hummerin-retkessä.
Ikuisuudelta tuntuneen matematiikan-tunnin jälkeen hän otti pyöränsä ja polki suoraan Hutille. Toiset odottivat häntä siellä.
Petteri käveli edellä rantaan ja hoputti muita. Hän oli selvästi ottanut päämääräkseen ratkaista mökkimurtojen tekijän. Retki Hummeriin selvittäisi paljon.
Tällä kertaa soutaminen vain osoittautui erityisen vaikeaksi. Hutin rannassa ei ollut yhtään venettä.
Tavallisesti siellä oli kaksi vanhaa, puista soutuvenettä. Niistä suurempaa, Purtiloa, Geoetsivät olivat aiemminkin käyttäneet.
Portaiden alla olevassa varauskirjassa ei ollut merkintöjä. Lahdellakaan ei näkynyt ketään soutelemassa. Silti Hutin edusta oli tyhjä.
Yhtäkkiä Salli huomasi niemen takaa lähestyvän veneen, jota souti tutun näköinen hahmo. Kun se lähestyi, soutaja varmistui Johannekseksi ja menopeli Paatiksi eli pienemmäksi lippukunnan kahdesta veneestä.
“Purtilo on kadonnut”, Johannes huusi jo kaukaa. “Kävin etsimässä lähirannoista, mutta ei sitä näkynyt.”
Raparperiin iski heti huoli. Petteri puki sen sanoiksi:
“Ovatkohan mökkirosvot olleet liikkeellä?”
Johannes souti rantaan ja veti Paatin kuiville.
“Huttiin ei ainakaan kukaan pääse murtautumaan. Siihen asennettiin viikko sitten hälytyslaitteet”, hän selitti.
“Mutta eihän Hutissa ole edes sähköä”, Petteri ihmetteli.
Johannes viittoi etsivät peräänsä. Hän esitteli ylpeänä nurkassa piileskelevää valvontakameraa. Se näkyi juuri ja juuri mini-jollan takaa.
“Tämä on uusinta uutta, langatonta tekniikkaa”, hän sanoi. “Siinä on tunnistin, joka käynnistää kameran, jos joku liikkuu.”
Yhtäkkiä Raparperista näytti niin kuin kamera olisi kääntynyt. Hän tuijotti katonrajassa olevaa möykkyä tiiviisti. Hänen oli pakko räpäyttää. Mikään ei liikahtanutkaan. Raparperi arveli kuvitelleensa kaiken.
Johannes sulki Pakin oven ja näytti ylpeältä.
“Mutta sitä en tajua, kuka on voinut viedä veneen”, hän ajatteli ääneen.
“Syyllinen voi olla kuka vain”, Petteri sanoi ja hieroi mietteliäänä leukaansa. “Kaikki partiolaiset tietävät, että avainrasiaa säilytetään Hutin terassin alla.”
“Mutta kaikki tietävät myös, että varauskirjaan on aina pantava nimi”, Johannes täydensi.
Sitä Geoetsivät eivät voineet kieltää. Sääntö oli selvä ja täysin yksiselitteinen. Veneiden luvattomasta käytöstä seurasi täydellinen soutukielto.
“Ehkä joku on vain löytänyt avainkätkön?” Salli ehdotti.
“Ja arvannut rasian numerokoodin?” Johannes täydensi ja pudisti vastaukseksi päätään. “Liikaa sattumia, en usko.”
Kun asiaan ei löytynyt ratkaisua, Geoetsivät tyytyivät Paattiin. He lupasivat pitää rantoja silmällä siltä varalta, että Purtilo olisi päässyt vahingossa irti. Johanneksen kasvoista näkyi heti, mitä hän ajatteli tästä vaihtoehdosta. Hän oli nimittäin erityisen ylpeä taitavista solmuistaan.
Hän kuitenkin kohautti vain hartioitaan.