Raparperi ei itsekään tiennyt, mistä epäilys alun perin syntyi. Ehkä se johtui vain siitä, että Liuhuparta oli blogissaan aiemmin luetellut niitä paikkoja, joissa hän oli käynyt lenkillä.
Jotenkin omituisesti lenkkipolut kiersivät juuri niitä rantoja, joissa ryöstetyt mökit sijaitsivat.
Sitten Liuhuparta mainitsi Patterisen. Hän puhui miehestä periaatteessa kunnioittavasti. Silti hän arvosteli ohimennen sitä, ettei seudulla riehunutta ryöstöaaltoa ollut saatu ratkaistuksi.
Sitten Raparperi luki virkkeen uusimman blogitekstin lopusta:
Taidanpa tietää minäkin asiasta jotain.
Sehän oli kuin suora tunnustus.
Raparperi luki tekstin uudelleen, ja yhtäkkiä kaikki näytti liittyvän ryöstöihin.
Suunnitelmissa on kalaretki Sotkanvirtaan. Siellä on hyviä syvänteitä, joiden reunalta saa haukia.
Suurin hauki, jonka olen saanut, painoi viisi kiloa ja kolmesataaviisikymmentä grammaa. Paras lippa hauen pyydystämiseen on Nyrkkirauta.
Raparperia epäilytti.
Nyrkkirauta? Hauki?
Oliko hauki kenties peitenimi ryöstösaaliille? Olisiko seuraava ryöstökohde Sotkanvirran varren upeat omakotitalot?
Huono omatunto tuli saman tien. Hänen pitäisi kertoa muille blogista. Jotenkin hän ei vain malttanut. Tuntui hyvältä olla askelen edellä toisia. Tuntui tärkeältä saada olla ensimmäinen, joka hoksaa.
Ja jos hän oli väärässä, toiset nauraisivat. Salli keksisi luultavasti jonkin näppärän nimityksen Raparperille. Tai ehkä he alkaisivat kutsua häntä Liuhuparraksi. Raparperi koski leukaansa.
Häntä puistatti.
Rauhoittaakseen mieltään Raparperi lähti pyöräilemään. Kun hän polki venerannan ohi, mieleen palasivat taas Patterisen mökkimurheet. Poliisi oli raportoinut, että Petterin löytämästä karkkipurkista oli löytynyt sormenjälkiä. Niitä ei kuitenkaan löytynyt rekisteristä. Pelkkien sormenjälkien perusteella varkaita ei siis saataisi kiinni.
Patterinen oli kertonut, että mökkiryöstöaalto oli siirtynyt jo rantaseutujen omakotitaloihinkin. Se oli saanut Geoetsivät levottomiksi. Onneksi Hutilla sentään oli nykyään hälytyslaitteet. Ehkä kotiinkin pitäisi asennuttaa hälytin. Emmin, Sallin ja Annan perheessä sellainen jo oli.
Patterisella oli ollut hyvääkin kerrottavaa. Jossain kesämökissä oli tallentava videokamera, joka käynnistyi aina kun joku liikkui alueella. Patterinen oli näyttänyt kännykästään lyhyen tallenteen Geoetsiville. Kuva oli hämärä ja rakeinen, mutta siitä näki, kuinka kaksi hahmoa souti mökin luo ja alkoi rantautua.
Kesken kaiken hahmot selvästi näkivät tai kuulivat jotain takaansa. He laskeutuivat kyyryyn, kiipesivät takaisin veneeseen ja lähtivät äänettömästi soutamaan pois. Sitten tallennus katkesi.