Kun ilta kääntyi yöksi, veneet suuntasivat Hummerista kohti Pakkia. Johannes oli lähtenyt sinne jo edeltä valmistelemaan kokon kuntoon.
Raparperi pyysi soutuvuoron, ja Pekka suostui mielihyvin. Hän oli innostunut kilpailemaan Patterisen kanssa kinkun syönnissä.
Isä ei voinut vieläkään soutaa rakkoisilla käsillään.
Raparperi souti venejonon keskivaiheilla, ja vanhemmat istuivat ruoasta unisina kyydissä. Isä oli selvästi huojentunut. Hän oli kuullut, ettei soutu suinkaan ole triathlonlaji. Triathlonissa juostaan, pyöräillään ja uidaan.
“Alan treenata uintia heti huomenna!” hän sanoi. “Raparperi saa tulla veneellä mukaan hengenpelastajaksi.”
Isä aikoi pakata uimareissulle mukaan myös juomaa, ruokaa ja jotain lukemista siltä varalta, että hän haluaisi pitää tauon. Makuupussikin voisi olla kiva nokosten kannalta.
Raparperi kuunteli isän juttuja vain puolella korvalla.
Johannes oli järjestänyt Hutin rannan juhlakuntoon. Juhannuskoivut kasvoivat rannassa aivan itse, eikä niitä ollut tarvinnut katkoa. Värilliset lyhdyt loistivat valopilkkuina valkoisessa kesäyössä.
Kaikkien iloksi Purtilo oli palannut kotirantaan. Se oli päässyt irti aivan vahingossa ja tullut takaisin aivan yhtä mystisesti.
“Juoksuaika”, Johannes sanoi tyytyväinen ilme kasvoillaan.
Veneet ja lippukunnan jollat olivat kauniissa järjestyksessä rannassa. Johannes oli nostanut niiden viereen vielä minijollankin. Se oli koriste, jota lippukunta kantoi partioparaateissa. Se oli niin pieni, että sillä ei mahtuisi purjehtimaan kuin vauva. Se oli kuitenkin täysin vesikelpoinen ja tehty veneen rakentamisen parhaiden perinteiden mukaisesti.
Patterinen piti vielä pienen puheen ja kertoi mökkiryöstöjen uusimmat käänteet. Mökkirosvot olivat alun perin ryhtyneet hommiin kiihdyttääkseen hälytinjärjestelmien myyntiä. Hälytyslaitteita kauppaamalla he olivat myös päässeet tarkistamaan mökit ja talot, joissa oli jotain varastamisen arvoista.
“Ilmankos asentajat eivät millään olisi halunneet panna hälyttimiä Huttiin”, Johannes ymmärsi. “He näkivät heti, ettei täällä ole muuta kuin köysiä, pelastusrenkaita ja muuta veneilyyn liittyvää.”
Patterinen ja Johannes kävivät yhteisvoimin ripustamassa kankaan Hutin nurkkaan nukahtaneen valvontakameran päälle. Johannes lupasi irrottaa valvovan silmän heti maanantaina.
Patterinen kiitti erikseen Petteriä, joka oli ollut niin nokkela. Petteri säteili kehuista ja kertoi, että hän pääsee kesällä isänsä kanssa radioamatöörien kesäleirille.
Raparperi huomasi, että Petteri siveli tämän tästä omituisesti leukaansa. Yhtäkkiä hän ymmärsi.Joko Petterille oli alkanut kasvaa parta tai sitten hän kovasti toivoi niin.
Ja niin kuin aina hyvissä juhlissa, tuli laulun aika. Isä ja Pekka lauloivat kaksiäänisesti Juhannus on meillä herttainen.
“Kalliolle kokko kohoaa, kunhan yö nyt ennättää”, soi riemukkaasti veden päällä.
Samaan kansansäveleen oli tehty myös joulusanat. Koska aplodit laulun loputtua olivat niin raikuvat, he esittivät jouluversion heti perään:
“Pirttikin jo pesty, puhtoinen, piha lumivalkoinen”, kaikui valoisaan kesäyöhön.
Isä ja Pekka kumarsivat syvään esityksensä päätteeksi.
Sitten Salli vielä luritti kaihoisan kesäsävelen nokkahuilullaan.
Puoliltaöin kokko roihusi taivaaseen asti. Sen perustana oli vanha kunnon Paatti. Sitä ei valitettavasti voinut korjata. Mutta vielä kerran se sai tuottaa iloa partiolaisille ja lähiseudun asukkaille.
Kun kokko oli sammunut ja paikka kasteltu huolellisesti, kaikki istuutuivat veneisiinsä. Patterinen huuteli Paxia luokseen, mutta koiraa ei näkynyt.
Patterisen otsaan ehti ilmestyä jo ryppy. Sitten Pax juoksi iloisesti haukkuen rantaan ja hyppäsi veneeseen. Mutta ei suinkaan isäntänsä veneeseen vaan rantaa koristaneeseen minijollaan.
Se nosti kuononsa horisonttiin ja nuuhkaisi pitkään. Leppeä kesätuuli lähti hitaasti kuljettamaan sitä kohti Hummeria kuin ylvästä merikapteenia.
Kotimatkalla Raparperia jo väsytti. Hän istui takatuhdolla ja kuunteli puoliunessa Pekan keskustelua lintujen kanssa.
Heti kun poliisit saisivat paikat tutkituksi, Geoetsivät lähtisivät takaisin Luotoon. Heidän tehtävänsä oli vielä kesken.
He eivät vielä aavistaneet, että multikätkö oli kaikkiaan kahdeksanosainen.
Sen ratkaisemiseen vaadittiin erittäin monimutkaisten arvoitusten ratkaisemista.
Reitti kulki kahdeksan kilometriä ristiin rastiin Luotoa. Yksi välipisteistä oli kätkettynä vanhaan linnunpönttöön, toinen lämpömittarin kuoren sisään. Viimeinen piste oli juuri siinä kohdassa, jossa heidän leirinsä oli ollut.
Kätkön loppupiste oli haudattuna maahan, vaikka niin ei geokätköilyn sääntöjen mukaan saanut edes tehdä.
Tätä kaikkea he eivät vielä tienneet. Onneksi.
Seikkailut odottivat.