Rattis oli Porin lukuisista keskiolutbaareista nimekkäimpiä. Tämä johtui pitkästä ja värikkäästä historiasta ja myös siitä, että kaupungin maineikas rock-kansa oli pyhittänyt sen kokoontumispaikakseen.
Vaikka kello oli vasta neljän tietämillä oli baari jo melkein viimeistä sijaa myöten täynnä sekalaista seurakuntaa. Ulko-oven vasemmalla puolella, pyöreässä kantapöydässään, istui iäkkäämpi Rattiksen viisastenkerho loputonta kokoustaan. Kapakan etuosaan ja biljardin ympärille olivat ryhmittyneet teoriassa työikäiset, mutta käytännössä yhteiskunnan tarjoamaa kansalaispalkkaa täysipäiväisesti nauttivat herrat ja daamit. Puheensorinasta, kovaäänisestä naurusta ja ajoittaisesta kiroilusta saattoi päätellä, että välipäivien vietto oli erinomaisessa vauhdissa ja tulevaan vuoteen suhtauduttiin luottamuksella.
Vares pujotteli iso olut kädessään baarin pitkänomaiseen takaosaan. Siellä istui nuorempaa, pitkätukkaisempaa mutta ei välttämättä hiljaisempaa porukkaa.
Eräästä pöydästä löytyi vapaa tuoli. Kolme alta kaksikymppistä, vahvahkolla mascaralla itsensä naamioinutta tyttölasta vilkaisi tungettelijaa vain kerran, luokitteli hänet sarjaan mielenkiinnottomat ikämiehet ja jatkoi syvällistä keskusteluaan. Aihepiireinä olivat yhden abortti, toisen jätkäkaverin prätkänhankintasuunnitelmat ja se miten joku tuttu oli jo melkein päässyt tekemään demot.
Vares ei halunnut kuunnella pikkuneitien jutustelua edes puolella korvalla. Hän vilkuili ympärilleen ja joi olutta isoin haukkauksin. Eniten häntä kiinnostivat rapatuille vaaleille seinille piirretyt graffitit, joissa oli aina ensin bändin nimi paksummalla spraylla ja sen alla pitkä litania soittajapoikien nimiä tai nimimerkkejä.
Hieman haalistuneet koukerot kertoivat bändeistä nimeltä Dingo, Mamba, Yö ja niin edelleen. Kaikkiaan nimiä oli varmaan kymmenkunta. Aivan keskellä takaseinää – kunniapaikalla ison Karhu-oluen mainoksen vieressä – oli suuri ja väreiltään tuoreimman näköinen seinämaalaus. Kirkkaan punaisella maalattu alttaritaulu julisti Jumalaisen Näytelmän suurta kunniaa. Otsikon alla oli paksuimmalla apostoli Dante Hellin nimi ja hänen alapuolellaan sekavana, hyppelehtivänä rykelmänä vähäisemmät opetuslapset. Vares erotti tarkkaan lukien Zuppan, Onan, Kigulin ja Pythonin nimet. Tämän asetelman alapuolella oli koko finninaamainen, rasvatukkainen seurakunta kumartuneena olutkolpakoidensa ylle kuin hiljentyneenä ehtoollismaljojen ääreen.
Onnellisimmilla kaupunkilaisilla oli vielä työpaikka, josta palailla kotiinpäin neljän jälkeen. Kun he ehtivät sammuttamaan janoaan Rattaanpyörään, alkoi ilma paikassa sakeutua ja ahtaus tuntua. Vares joi yhden nopean pienen oluen seisaaltaan biljardipöydän nurkalla ja totesi sitten että nyt lienee reiluinta tehdä tilaa iltavuorolle.
Emäntä otti Vareksen vastaan matkustajakodin tiskin takana hymyillen epätavallisesti. Jussi vilkaisi häntä epäluuloisesti ja mietti pitäisikö hänen lausua kommentti vanhan naisen uudesta peruukista. Tällä kertaa se oli melkein hunajan vaalea.
Vares jätti kohteliaisuudet sikseen, tyytyi ainoastaan nyökkäämään ja jatkoi portaisiin pari päivälehteä ja molemmat iltapäivälehdet kainaloon taiteltuina. Hänen niskassaan oli sellainen kutina, että ämmän oudon arvoituksellinen hymy seurasi häntä askelma askelmalta.
Vares astui huoneeseen, sulki oven takanaan ja pysähtyi. Sieraimet aistivat selvästi oudon parfyymin tuoksun. Mies jäykistyi, tarkensi katsettaan hämärässä ja näki ikkunan alla pienen pöydän ääressä istumassa ihmishahmon.
Jussi nielaisi nopeasti. Käsi etsi katkaisijan. Valo syttyi eloon katon orvossa hehkulampussa.
Pöydällä oli avattu konditorian pakkaus, josta pilkisti mansikoilla koristeltu matala kermakakku. Tuolilla pöydän vieressä istui vaalea tyttö tummassa ihonmyötäisessä ja kapeassa neulehameessa. Kasvot oli puuteroitu kalpeiksi kuin teatterinukella. Suuret, rävähtämättömästi tuijottavat silmät oli taitavasti rajattu shokeeraavan mustiksi. Suu, voimakashuulinen täyteläinen suu oli maalattu verenpunaiseksi. Vaaleat kiiltävät kiharat tyttö oli koonnut päälaelle kuin juhlakampaukseksi.
Lila Haapala. Vares tunnisti istujan valon ensimmäisen välähdyksen myötä.
”Anteeksi jos olen erehtynyt huoneesta.” Vareksen äänensävy oli kuivahko. Se johtui ehkä siitä, että hänen äänihuulensa olivat äkkiä kuivat kuin kuumesairaalla. Vaisto yritti kertoa jotakin.
”Olet aivan oikeassa osoitteessa.” Tytön puheenääni oli nyt rauhallinen. Se oli paljon matalampi kuin Annankadun teatterin katsomossa. Oikeastaan se ei sopinut kovinkaan hyvin yhteen melkein lapsenomaisen nukkemaisten kasvonpiirteiden kanssa.
Vares nyökkäsi ja riisui päällystakkinsa eteissyvennyksen naulakkoon. Hän ei heti osannut sanoa mitään.
”Miten löysit tänne?” Jussi kysyi.
”Soittelemalla kaupungin hotellit ja majapaikat läpi. Harry kertoi minulle nimesi.”
”Miten pääsit sisälle?”
”Kerroin tuolla alakerrassa istuvalle miellyttävälle kasper-nuken näköiselle rouvalle, että olen tyttöystäväsi ja haluan yllättää sinut ...”
”Kermakakulla?”
”Niin. Se on suhteellisen halpa ja käyttökelpoinen rekvisiitta.”
Vares punnitsi pari sekuntia kuulemaansa. Hän viskasi lehdet ryppyiselle sängynpeitteelle, otti askelen kohti tyttöä ja pöytää ja esitti hiljaisella äänellä pienen kysymyksen:
”Miksi?”
”Se selviää kyllä. Mutta nyt on kai minun vuoroni alkaa kysellä.” Lila Haapalan oikea käsi oli ollut puolittain piilossa pöydän kulman alla. Hän nykäisi sen esiin terävällä liikkeellä.
Vares kavahti puolitoista askelta taaksepäin ja törmäsi kyynärpäällään puoliavoimeen vessan oveen.
Tytön kädessä oli pitkäpiippuinen teräksenmusta automaattipistooli. Jyvä kohdistui värähtämättä jonnekin Jussin navan ja alavatsan välimaastoon. Valkoiseksi puuteroidun naaman ilme ei kertonut enempää kuin etruskien seinämaalaus. Kasvojen mittasuhteisiin nähden liian isot punaiset huulet puristuivat asteen verran tiukemmaksi viivaksi.
”Pane pois se”, Vares yritti puhua viileästi. Sitä ei auttanut hänen niskaansa pitkin valuva hileinen jää.
”Nyt minä sanelen ja sinä toimit.” Nainen pudotteli sanat harvakseltaan ja painokkaasti. Suuret tummalla rajatut silmät näyttivät entistäkin suuremmilta. ”Teemme nyt näin. Avaa vyösi.”
Vares pudisti aavistuksen verran päätään. Ei kieltäytymisen merkiksi, vaan epäuskoisuuttaan.
”Saat aikaa kolme sekuntia.”
Jotenkin tytön äänensävy ei antanut sijaa epäilykselle. Vares repi farkkujensa vyön auki ja jäi odottamaan.
”Istu tuohon sänkysi reunalle.”
Tyttö viittasi piipulla kapeaa vuodetta ja Vares totteli hitaasti. Sitten tyttö nousi ja siirsi tuolin eteissyvennykseen mahdollisimman kauas vuoteesta. Hän istui taas tuolille kahareisin, niin että hame nousi korkealle kohti lanteita. Sukat olivat yhtä mustat kuin muukin asu. Tyttö nojasi kyynärpäällään tuolinkarmiin, osoitti aseella miestä rennon huolettomasti ja sanoi:
”Housut nilkkoihin!”
Vares kohautti harteitaan, avasi vetoketjun ja pujotteli farkut polvien alapuolelle.
”Vai pitkät kalsarit ...”
”Nyt on talvi kylmimmillään. Eikö sinulle ole opetettu virtsatietulehduksista?”
”Toivottavasti et sairastu, mutta nyt sinun pitää vetää vielä nuo hyvonitkin nilkkoihin.”
”Anteeksi tyhmä kysymykseni, mutta mitä helvettiä sinä oikein ajat takaa?”
”Saat anteeksi. Tapahtuuko niille kalsareille mitään!” Ääni muuttui purevaksi ja aseen piippu teki käskevän liikkeen.
Kalsareille tapahtui. Vares pujotteli ne nilkkoihinsa varovaisesti kuin pyhäinjäännöskäärinliinat. Sitten hän jäi istumaan sängyn reunalle jurona ja nyrkit tiukasti sylissään.
”Hyvä”, tyttö nyökäytti. ”Nyt voin kertoa sinulle tämän epämukavan järjestelyn tarkoituksen. Housut nilkoissa mies ei tee äkkinäisiä sankarillisia loikkia. Ja munat paljaina mies on muutenkin puolustuskyvyttömimmillään.”
”Käytännön naistenlehtilogiikkaa.” Vareksen tuli vilu. Jokainen karva hänen reisissään näytti sojottavan nahkatupessaan kuin ärsytetyllä siilillä.
”Ehkä. Mutta se näyttää toimivan. Ja sitten asiaan ...”
”Mitä pikemmin sen parempi.”
”Kuka sinä olet ja mitä tahdot minusta?”
”Tiedätkö, että minun mieleeni juolahti juuri äsken esittää sama kysymys sinulle.”
”Vastaa!”
”Jos olet jutellut Harry Jalkasen kanssa niin tiedät.”
”Ehkä minä en ole yhtä sinisilmäinen kuin Harry. Minusta viime aikoina on tapahtunut sellaisia asioita että on parempi katsoa kuin katua. Sinähän olet nyt minun jäljilläni, vai mitä?”
”Halusin keskustella kanssasi Mirjamista. Se oli ainoa syy miksi tulin sinua tapaamaan.” Vares levitti kätensä tuskastuneena. Sitten hän säpsähti ja painoi taas nyrkit tiukasti syliinsä.
Tytön ilme pysyi puuteroituna naamiona. Hän painoi aseen piippua aavistuksen verran. Nyt se osoitti suoraan miehen polvien väliin.
”Kenen laskuun hiivit nurkissa?”
”Kerroin senkin Harrylle. Toimeksiantajani on Jarkko Tienvieri.”
”En usko, että hän on Mirjamin murhan takana.”
”En minäkään. En tekisi töitä miehelle, jota pidän murhaajana.”
”Ne jotka järjestivät Mirjamille lähdön ovat ihan muuta kuin käytettyjen romujen kauppaajia. Ehkä heillä on varaa palkata listoilleen mies jostakin kaukaa. Tekemään likainen työ. Ehkä se mies olet sinä. Ja ehkä sinun urakkasi ei ole vielä ohi.”
Tyttö puhui kuin itsekseen. Mietteliäänä. Mutta hänen silmänsä eivät kääntyneet hetkeksikään sängyn reunalla istujasta.
”Sinä todella pelkäät minua?”
”En enää. Nyt minulla on revolveri kourassani ja sinä istut sängyn reunalla kivekset tyhjän päällä roikkuen.”
Vares ei voinut kuin kohauttaa harteitaan. Hän mietti korkeapaineella. Bluffasiko tyttö? Hän oli näyttelijä. Hänellä oli kasvoillaan ranskalaisen komedian teatterimeikki. Hän käyttäytyi ja puhui teatraalisesti. Ainut asia joka ei ollut komediaa oli aseen musta piippu, joka pysyi kevyellä otteella tarkasti maaliinsa suunnattuna.
”Olen saanut pikku keskustelutuokiostamme sen kuvan että tiedät Mirjamin kuolemasta enemmän kuin moni muu”, Vares yritti ottaa aloitetta käsiinsä.
”Me olimme parhaat ystävät yli kymmenen vuotta.”
”Oletko kertonut poliisisedillekään kaikkea mitä tiedät? ”
”En luota kehenkään. En sikoihin enempää kuin sinuunkaan.”
”Miten helvetissä saisin sinut tajuamaan. Minä en uhkaa sinun turvallisuuttasi. Pikemminkin olen puolellasi. Sinä pelkäät Mirjamin murhaajaa ja minä yritän jäljittää häntä.”
”Minä olen varma, että Mirjami oli liian luottavainen. Ja nyt hän on kuollut. En aio olla yhtä helppo pala. Mutta nyt jätämme tämän tuloksettoman jutustelun. Teemme seuraavasti ...”
Tyttö pyysi Varesta kaivamaan lompakon esiin ja heittämään sen hänelle. Sitten hän komensi miehen polvilleen kylmälle korkkimattolattialle kädet niskan taakse asetettuna.
Vares mietti viisi sekuntia, pudisti päätään ja hivuttautui sitten hitaasti kontilleen aseen käskevän piipun edessä. Hän nosti kädet niskan taakse kuin sotavanki ja jäi odottamaan. Nyt olo tuntui vielä alastomammalta kuin sängyn reunalla nyrkit sylissä istuen. Tyttö ei vaikuttanut mitenkään uteliaalta – paitsi lompakon sisällön suhteen.
Hän kaivoi lokerikosta ajokortin, vilkaisi nopeasti vanhentunutta valokuvaa ja heitti läpyskän lattialle. Saman kohtalon kokivat henkilöllisyystodistus, pankkikortti, kirjastokortti, kaasuaseen kantolupa ja yksityisetsivän lupakortti. Sen tutkimiseen tyttö uhrasi muutaman sekunnin muita papereita enemmän.
”Näiden papereiden perusteella sinä mitä ilmeisemmin olet nimeltäsi Jussi Vares. Muuta sinusta tai aikomuksistasi ne eivät kerrokaan.”
Nainen jatkoi tutkimuksiaan. Kolikot eivät häntä kiinnostaneet. Seuraavasta lokerosta löytyi kaksi kondomia alkuperäisessä kääreessään. Sellofaani oli rypistynyttä ja lohkeillutta kuin sen merkiksi että välineet olivat olleet piilossaan pitkään.
”En kehottaisi käyttämään enää näitä. Kerran vuodessa on syytä vaihtaa uudet.”
Setelipuolen tyttö ohitti pikaisesti. Eipä siinä paljon laskemista ollutkaan. Hän viskasi lompakon lattialle huolimattomalla käden liikkeellä. Vareksen polvia alkoi kolottaa epämukavalla matolla. Hän liikahti hieman, ja aseen piippu heilahti kepeän tuntuisesti.
Silloin eräs ajatus juolahti ensimmäisen kerran Jussin mieleen.
Teatraalinen kohtaus. Teatterimeikki. Ja mitä muuta vielä?
Vares irvisti pahansuovasti. Hän punnitsi tilannetta vielä kerran ja teki sitten päätöksensä.
Oikea polvi naksahti hieman miehen noustessa paikat puutuneina jaloilleen. Tyttö katsoi suu auki. Piippu seurasi herkeämättä.
”Aloillasi! Takaisin lattialle tai minä ammun sinulta lumpion sohjoksi!”
”Tuskinpa.”
Vares otti pari kokeilevaa askelta. Hän pysähtyi pöydän ääreen ja upotti oikean kätensä etusormen syvälle kakkuun. Sitten hän nuoli sormen rauhallisesti puhtaaksi.
”Muuten hyvää, mutta kermassa saisi olla aavistuksen verran enemmän sitruunaa.”
Jussi Vares nosti kakun varovasti alustoineen. Hän kääntyi ja astui vielä pari askelta paikoilleen jähmettynyttä tyttöä kohti. Vasurillaan hän tarttui tytön asetta pitelevään käteen ja väänsi sen sivuun. Oikealla kädellä hän painoi kakun vasten puuteroituja kasvoja ja viimeisteli suorituksen kiertävällä liikkeellä. Tytöltä pääsi tukahtunut huudahdus. Ase irtosi hänen hervottomaksi käyneestä kädestään. Se kimposi kevyesti ja muovimaisen vaimeasti kolahtaen tuolin alle.
”Tulipa mieleeni, että ainut mikä tästä näytelmästä enää puuttui oli aito teatteriase. Kun ensi kerralla pelottelet ihmisiä niin muista että pyssy on aina rautaa ja että sitä myös pidetään kädessä kuin raudan kimpaletta.” Vares kumartui sen verran, että sai otteen housujensa vyötäröstä. Yhdellä nopealla riuhtaisulla hän kiskaisi sekä farkut että kalsarit oikealle paikalleen.
Tyttö istui reidet levällään tuolissaan kermavaahdot ja ananaksenviipaleet naamalla. Paksun maskin sisältä alkoi kuulua katkonaista ääntelyä, josta ei voinut sanoa oliko se itkua vai naurua.
Vares tarttui tytön käsivarteen ja lennätti tämän riuskalla otteella vessan oviaukolle.
”Mene pesemään nuo töhnät naamaltasi!” Jussi huusi tuntien helpotuksen sekaista raivoa.
Lila Haapala viipyi vessassa pitkään. Puoliavoimesta ovesta kuului miten hän lotrasi veden kanssa hartaasti. Hän niiskautteli ja pärski ja väänsi taas hanaa suuremmalle. Kesti melkein kymmenen minuuttia ennen kuin hän palasi vastentahtoisesti huoneen puolelle.
Vares oli kuluttanut ajan keräten tavaroitaan lattialta ja tuijottaen ikkunasta tummaan talvi-iltaan mieli kiehuen. Ennen kuin tytön siistiytyminen oli valmista hänen mielensä ehti kuitenkin sopivasti tyyntyä.
”Olet paljon nätimmän näköinen ilman sitä puuterikerrosta ja mustia rajauksia”, Vares nyökytteli keskustelusävyyn.
Tytön silmiä ympyröivät punertavat renkaat. Ne johtuivat karvaista kyyneleistä tai sitten muusta ärsytyksestä.
”Mitä sinä aiot tehdä nyt?” Liian ääni oli vaisu, ehkä hieman puuroinen.
”En aio tappaa sinua. Mikä ehkä todistaa sen, että en ole verenhimoinen murhaaja. Sitten voisin tietenkin soittaa lähimmälle psykiatrille, hälyttää paikalle poliisit tai aloittaa itse kolmannen as teen kuulustelut.”
”Voi älä. Minä olen niin väsynyt... ja jotenkin poissa tolaltani.”
”Sen olen kyllä ehtinyt havaita. Ja ehkä minuakaan ei nyt huvita katsella sinua sekuntiakaan pidempään kuin on täysin välttämätöntä. Lienee parasta että häivyt ennen kuin tulen toisiin ajatuksiin.” Vares teki kädellään kyllästyneen, kärsimättömän eleen. ”Kokoa kamppeesi!”
Tyttö teki työtä käskettyä. Hän riipi naulakosta päälleen pitkän tumman takin ja kietoi viininpunaisen kaulaliinan niskansa ympäri huolimattomalla sutaisulla.
”Minä menen nyt. Enkä häiritse sinua enää koskaan.”
”Mutta minä tulen kyllä häiritsemään sinua. Tunnut tietävän aivan liian paljon mielenkiintoisia asioita. Otan kyllä yhteyttä kunhan kerkiän.” Vares painotti merkitsevästi viimeistä lausettaan.
Ovi kolahti ja nainen oli häipynyt kuin varjo. Jäljellä oli ainoastaan vieno ilmassa leijaileva kukkaistuoksu ja pöydänjalan vierellä lattialla makaava muovinen jäljitelmäase.
Vares istui pitkään sängynreunalla yrittäen kasata äskeisistä tapahtumista loogista kokonaisuutta aivoissaan. Lopulta hän poimi muoviaseen lattialta, punnitsi sitä hetken kädessään ja työnsi sen sitten sängyn päädyn ja patjan väliin jäävään koloon.
Vares kai voi toisen iltapäivälehden esiin ja avasi sen. Hän ehti selailla useamman sivun ennen kuin huomasi, että luetusta ei jäänyt päähän mitään. Sitten hän nousi jalkeille sängystä ja astui päättäväisin askelin käytävään.
Alhaalla vastaanottotiskin takana muija oli keskittynyt Nykypostin ristisanatehtävään. Vares rykäisi. Kurttuiset vahvalla meikillä kitatut kasvot kääntyivät säpsähtäen.
”Yksi pikku juttu ...”
”Niin.” Naisen naamalle nousi palvelualttiiksi tarkoitettu irve.
”Kenelläkään ei ole enää minun poissaollessani asiaa huoneeseeni. Ei vaikka hän ilmoittaisi olevansa Rooman paavi tai hyvä haltija. Onko ymmärretty?”