Seuraavana aamuna Vares totesi, että Lila Haapalan luonteenpiirteisiin ei kuulunut liiallinen pirteys aamutuimaan. Alkoi vaikuttaa siltä, että aamiaisen odottaminen saattaisi venähtää pitkäksi, jos sitä nyt olisi sitten lainkaan tulossa. Jussi päätti käyttää kalliin aamunhetken hyödyllisesti ja mennä tapaamaan Sirkka Bryggmania.
Taiteilijan ulko-ovi ei ollut lukossa, ja pohjakerroksessa tulivat vastaan kaikki siivoamattomien uudenvuodenjuhlien merkit.
Tahmaisia laseja, pulloja, serpentiinejä, tupakantuhkaa, läikkyneitä juomia, unohtuneita vaatekappaleita: hansikkaita, kaulaliinoja, jopa yksittäisiä sisäkenkiä. Alakerran vessan ovi oli raollaan ja sieltä leyhähti vetämätön aromi.
Muuten asunnossa oli täysin autiota ja äänetöntä. Vain ison seinäkellon tasainen tikitys kuului jostakin. Jussi tunsi itsensä luvattomilla poluilla liikkuvaksi varkaaksi. Hän karautti kurkkuaan ja huhuili kovalla äänellä.
Kukaan ei vastannut, mutta sitten yläkerrassa kolahti jokin esine lattiaa vasten. Kotona siis oltiin. Vares huikkasi vielä kerran vieraita olevan tulossa ja lähti kapuamaan ateljeen suuntaan.
Ylhäällä oli hämärää. Päätyikkunoiden eteen vedetyt paksut tummat verhot pitivät auringonvalon tarkasti ulkopuolella. Ilma haisi ummehtuneesti vanhalta viinalta ja seisovalta tupakansavulta. Kaikkialla oli pesemätöntä lasia ja tupakantuhkaa. Huonekalut näyttivät olevan kuin sinne tänne viskeltyjä.
Maalaustelineen edessä oli sohva, ja sohvalla harmaan viltin alla makasi Sirkka Bryggman. Hänestä näkyi vain pörröinen pää ja toinen käsi, jonka sormien välissä sauhusi lyhyt savukkeentumppi. Lattialla sohvan vieressä oli puolityhjä viinipullo. Kaljapullo sen rinnalla oli puoliksi täysi lyhyeksi poltettuja tupakannatsoja.
”Vieras on hyvä ja istuu”, nainen äänsi ja viittasi viereiseen nojatuoliin. Puheesta kuulsi uupunut sammallus. Silmät katsoivat kohti kuin ohuen kalvon läpi.
Vares istui alas ja pahoitteli tunkeutumistaan. Sitten hän selvitti muutamalla lauseella miksi oli kaupungissa ja nyt täällä häiritsemässä vieraan ihmisen rauhaa. Taiteilija ei vaikuttanut yllättyneeltä. Hän tarjosi Jussille huikkaa suoraan pullon suusta, mutta kun vieras kieltäytyi kohteliaasti hän otti itse kunnon suullisen.
”Minä en tappanut Mirjami Sinervoa.”
”En minä väitäkään niin.”
”Etkö voisi sitten häipyä ja jättää minut juomaan itseltäni tajun kankaalle.” Akkiä naisen olemus muuttui melkein vihamieliseksi.
”Olisin kovin kiitollinen, jos voisit vastata ensin muutamaan kysymykseen.”
”Jos se saa sinut jättämään minut rauhaan. Miten pikemmin sen parempi. Anna tulla.”
”Mikä oli suhteesi Mirjamiin?”
”Ei meillä ollut minkäänlaista suhdetta. Minä vain tunsin hänet ja hän poseerasi kerran mallinani.” Väsynyt kädenheilautus viittasi kankaan suuntaan.
”Et ollut mustasukkainen hänelle?”
”Kenestä?”
”Pelataan avoimin kortein. Minä tiedän Lilasta ja sinusta. Miten suhtauduit Liian ja Mirjamin ystävyyteen?”
”En mitenkään. Onko herra nuuskija kaivanut nämä asiat esiin pikku kullillaan?” Raivo naisen sisällä nousi.
”Et vastannut äskeiseen kysymykseen. Arka paikka vai?”
”Kyllä minä siihen voin vastata. Ei! Ei! Ei! Riittääkö? Minä en ollut mustasukkainen sille pikku vosulle.” Sylki kupli naisen suupielessä ja vesi kihosi hänen silmiinsä. Nyt Vares ymmärsi oikein niiden punoituksen ja turvotuksen. Se ei johtunut pelkästään alkoholinkäytöstä.
”Sinun käytöksesi kertoo kyllä vähän muuta.”
”Sinä voit aivan vapaasti vetää vaikka minkälaisia johtopäätöksiä – ja sen jälkeen vielä vitun päähäsi!” Sirkka sylkäisi sanat ulos.
”Jos yritettäisiin keskustella kuin normaalit aikuiset ihmiset ...”
”Normaalit!” Nainen puhkesi nauruun. ”Kai tiedät että minä en ole normaali.”
”Yritä nyt ymmärtää, että minä en halua muuta kuin selvittää tämän murhan. Sinullakaan ei pitäisi olla mitään sitä vastaan – vai olenko erehtynyt?”
”Jos minä tietäisin murhaajan olisin varmaan ilmoittanut asian poliisille kuten lainkuuliaiselle veronmaksajalle kuuluukin. Minä en kerta kaikkiaan ymmärrä sinun rooliasi tässä jutussa.”
”Sanooko kirjainpari FC sinulle jotakin?”
”Sanooko sanapari fuck you sinulle mitään?”
”Kiitoksia avunannosta. Minun lienee parasta häipyä.” Vares nousi tuolista väsynyt ilme kasvoillaan.
”Kiva että ymmärrät hienovaraisen vihjeen. Hyvää uuttavuotta.”
Vares lähti kävelemään kohti alakertaan vieviä portaita. Hän ehti ottaa muutaman askelen ennen kuin pirstaleiksi hajoavan lasin ääni sai hänet pysähtymään. Hän kääntyi hitaasti kantapäillään. Nainen oli noussut sohvalla istumaan ja katsoi naama itkuun vääristyneenä pullonsirpaleita, jotka peittivät lattian vastakkaisen seinän edessä. Seinäpaperissa oli laaja kostea läntti.
”Sinä panit häntä.” Se oli syyttävä toteamus.
”Niin tein. Kolmasti.” Vares tiesi olevansa julma.
”Minkä helvetin takia se teki taas tämän?”
”Minä ymmärsin, että teillä on sopimus. Molemmat saavat valita vapaasti pikku ilonsa.”
”Minä en voi käsittää mitä se teissä kullinkannattimissa näkee. Miksei se pääse teistä irti?” Sirkka pyöritti päätään ajatuksiinsa vaipuneena. ”Kyllä minä vielä oikeastaan tajuan että se meni antamaan Danille. Siinä tyypissä on sentään jotakin. Mutta että tuollaiselle mitättömälle paskalle.”
”Koska Lila on ollut Danin kanssa?”
”Minä en vastaa sinulle enää mitään. Anna sinä sen sijaan vastaus yhteen pieneen kysymykseen. Annatko?”
Vares kohautti olkapäitään. Tietyllä tavalla hän alkoi tuntea sääliä murtuneena ja humalassa istuvaa naista kohtaan.
”Rakastatko sinä häntä?” nainen kysyi.
”En.”
”Tiedätkö mikä on oleellisin ero miehen ja naisen välillä?” Sirkka pyyhki nenäänsä kämmenselkään ja niiskautti pitkään.
”Naiset pystyvät muuten kaikkeen samaan kuin miehetkin, mutta seisaalta pissaamisessa teillä on vielä hiukan hiomista.”
”Olennaisin ero naisen ja miehen välillä on se että mies on kyvytön!”
”Kyvytön mihin?”
”Rakastamaan.”
”Hiukan yleistävä väite.”
”Mutta et sinä sitä pysty kiistämään. Te vaan panette tai vetäisette tai tuuppaatte tai mitä te nyt sitten teettekään. Mutta vain nainen osaa rakastaa ja vain nainen tietää miten naista pitää rakastaa.”
”Sinä uskot ihan tosissasi näihin naistenkahvilajuttuihin?”
”Et sinä kuitenkaan kiistä sitä mitä äsken sanoin!”
”Minä olen aina erittäin halukas keskustelemaan tunne-elämästäni. Nyt eivät vain aika, paikka ja keskustelukumppani ole oikeat.”
”Sitten voit saman tien lähteä etsimään ovea.”
Vares nyökäytti. Hän vilkaisi vielä kerran ympärilleen huoneessa. Katse pysähtyi tauluun ja kahteen tytönhahmoon. Teos vaikutti nyt aamutuimaan samalla tavalla kuin yön humalaisina hetkinäkin. Sitä hän ei kuitenkaan aikonut kertoa Sirkka Bryggmanille.
”Hyvää vuodenjatkoa”, hän vain toivotti.
”Minun uudenvuodentoivomukseni on, että en näe sinua enää koskaan näillä nurkilla.”
Ulkona pihamaalla Vareksen mieleen juolahti eräs ajatus – kuva eräästä ihmisestä. Laura Hellman löylynraukeana lauteilla; silmät puoliavoimina ja huulet raollaan.
Hän yritti hetken eritellä tunteitaan ja ajatuksiaan. Sysätä sivuun seikan, joka tuntui typerältä ja naurettavalta.
Mutta miehen oli myönnettävä itselleen että niin se vain oli. Mitä sitä kieltämään. Hänellä oli huono omatunto siksi että oli maannut Liian kanssa. Aivan kuin hän näin olisi pettänyt Lauraa, toisen miehen vaimoa ja naista jota ei tulisi mahdollisesti enää koskaan tapaamaan.
Jussi pudisti itsekseen päätään ja lähti liukastelemaan kohti pääkadun liikenteen jyrinää.