Jeltsinin aika

KAUKO: Miten sä pärjäsit, jos sut aina ryöstettiin?

VILLE: En mä tarvinnut paljon rahaa. Silloin kaikki oli kortilla, ei ollut mitään ostettavaa, ei voinut tuhlata mihinkään. Leningradissa oli kolme ravintolaa. Muistan, kun uutena vuotena mun sisko tuli käymään ja mentiin eka kertaa ravintolaan syömään. Mä olin siis varmaan toisella tai kolmannella vuosikurssilla, kun mä kävin ensimmäistä kertaa ravintolassa. Se oli valtava italialaistyyppinen valuuttaravintola ja me olimme ainoat asiakkaat. Vuosina 96–97 asiat rupesivat muuttumaan, tavaraa alkoi olla kaupoissa ja ravintoloita aukesi joka kadunkulmaan. Mopo lähti käsistä heti. Silloin Venäjällä tehtiin rahaa enemmän kuin koskaan muulloin. Infrastruktuuria ei ollut, silloin kaikki tekivät niin paljon kuin pystyivät. Silloin mekin tehtiin niitä elokuvia tosi paljon, koska rahaa löytyi, sitä työnnettiin meille. Silloin me kierrettiin Siperiassa, Jaltalla ja Sotshissa, lähdettiin Mustallemerelle seikkailemaan. Saatiin rahaa paikallisilta pomoilta.

Jeltsinin aikana Venäjällä tapahtui 1900-luvun suurin kusetus. Jokainen venäläinen sai voucherin. Tämä maa jaettiin ihmisille. Voucherilla omistit 150 miljoonasosan tätä maata. Niiden nimellisarvo oli 2000 ruplaa. Meidän opettajat koululla sanoivat, että älkää myykö niitä. Yhtäkkiä ilmestyi metroasemille tyyppejä, jotka maksoivat 20 000 ruplaa voucherista. Se oli saman verran kuin venäläinen opiskelija sai opintotukea vuodessa. Puhuttiin siis isosta rahasta. Totta kai joka helvetin ihminen sen myi. Sitten, kun niillä tyypeillä oli tarpeeksi vouchereita, ne menivät Norilskin nikkelitehtaalle ja sanoivat, että tässä on voucherit, tää tehdas on mun. Näin jaettiin Venäjä. Ja sitten, kun voucherit oli ostettu – ne olivat siis valtion delegoimia tyyppejä – otettiin ruplasta kaksi nollaa veks. Eli ihmiset olivat myyneet voucherinsa 200 ruplalla. Tästä syntyivät oligarkit. Eli valtio keräsi itselleen voucherit ja otti takaisin itselleen kaiken omaisuuden, tehtaat, öljykentät. Sitten piti löytää ihmiset, jotka rupeavat virallisesti hallinnoimaan niitä tehtaita ja öljykenttiä. Valittiin x-määrä juutalaisia tähän tehtävään. Miksi juutalaisia? Koska Venäjä on edelleenkin erittäin antisemitistinen maa, niin kukaan ei jää itkemään, jos juutalainen heitetään linnaan. FSB, eli entinen KGB, hoiti koko masinoinnin. Eli maa jaettiin ihmisille ja otettiin heiltä pois, jonka jälkeen se jaettiin uudestaan valtion määräämällä tavalla.

KAUKO: Entä Jeltsin? Mikä sen rooli oli?

VILLE: Se oli mukana siinä jutussa. Maata ei voinut päästää yksityistymään kokonaan, koska siitä olisi syntynyt loputon kaaos. Mutta maa piti jakaa jotenkin, koska tää oli yhteistä omaisuutta. Homma piti hoitaa jotenkin nätisti. Ja näin ne hoitivat sen. Lännessä tästä on puhuttu tosi vähän.

KAUKO: Jeltsin oli ensimmäinen ei-sosialistinen presidentti. Se tuli valtaan Gorbatshovin jälkeen. Milloin tapahtui se, kun se seisoi sen tankin päällä? Se vallankaappaus? Vanhoilliset yrittivät syrjäyttää Gorbatshovin, mutta se johtikin siihen, että Jeltsinistä tuli pressa. Neuvostoliitto hajosi.

VILLE: 1991.

KAUKO: Silloin ne ampuivat sitä Valkoista taloa. Jeltsin oli hajottanut parlamentin, ja Hasbulatov ja Rutshkoi yrittivät anastaa vallan.

VILLE: Se taas oli 1993. Mä muistan sen. Oltiin kaverin kanssa ostettu halpaa portviiniä. Sitten nähtiin telkkarista, mitä oli tapahtumassa ja päätettiin hyvässä nousuhumalassa, että nyt lähdetään pelastamaan Venäjä. Mentiin Moskovan-asemalle Pietarissa. Koko asema oli täynnä samanlaisia, nousuhumalaisia ihmisiä, jotka myös olivat menossa pelastamaan Venäjää. Hypättiin junaan ja aamulla oltiin Moskovassa. Oli kauhea kankkunen, ja me ihmeteltiin, että mitä helvettiä me täällä tehdään. Mentiin kuitenkin katsomaan tapahtumapaikkaa. Ei me päästy kolmea kilometriä lähemmäksi Valkoista taloa. Matkustettiin takaisin Pietariin. Koulussa me saatiin anteeksi meidän poissaolo, koska meillä oli niin isänmaallinen tarina kerrottavana.

Mutta sinä vallankaappausyönä Kirovin tehtaalta, jossa valmistetaan tankkeja, hävisi yhdeksän tankkia. Sinne menee nostosilta, jota ei laskettu koko yön aikana. Kukaan ei tiedä, miten ne tankit hävisivät sieltä.

KAUKO: David Copperfield?

VILLE: En tiedä. Mekin varastettiin liikennevaloja, koska meidän piti saada portviiniä. Ruuvattiin irti lamput, joista sai hyvin rahaa. Ne oli korkealla. Mä olin alimmaisena, mun olkapäillä istui yks kaveri ja sen olkapäillä yks, joka ruuvas irti ne lamput. Piti saada rahoitusta juomiin.

KAUKO: No, siellä tuli dokattua. Oliko teillä bileitä?

VILLE: Joo. Kuten sanoin, niin puolet söi rauhoittavia ja puolet veti jotain muuta.

KAUKO: Söitkö sä?

VILLE: En. Kyllähän me tietysti jotain polteltiin, mutta mä en lähtenyt vahvempiin aineisiin.

KAUKO: Brenkkua vedit?

VILLE: Se homma meni niin poskettomaksi, että sillä pysyi joten kuten kasassa. Rankka työ vaatii rankat huvit. Välillä oltiin Valhallan portilla koko kurssin kanssa. Ilmeisesti se kuului osana siihen koulutukseen. Ja ryöstöistä. Mulla ne ei loppuneet siihen, että Venäjällä loppui ryöstely, vaan siihen, että mä aloin olla valmis puolustautumaan. Ryöstäjät huomasivat, että mä aion panna vastaan ja ne joutuivat miettimään kaks kertaa. Se oli mulle täysin vieras, mutta pakollinen oppitunti.

KAUKO: Oliko sulla jotain aseistusta?

VILLE: Ei ollut. Yks meidän kurssilaisista oli ollut armeijan erikoisjoukoissa ja se kielsi meiltä aseistuksen.

KAUKO: Koska silloin voi käydä pahasti?

VILLE: Niin. Jos sulla ei oo asetta, sä saat turpaan, mutta jos sulla on ase, joku saattaa ampua sut. Helpompi ottaa turpaan. Nyt ei oo enää mitään vastaavaa. Tää on nyt ihan toinen maa kuin silloin.

KAUKO: Meniks sulla hampaita niissä tappeluissa?

VILLE: Jotain meni, muutama hammas. Muutaman kerran murtui käsi. Teatterikoulussa meillä oli sellainen vitsi, että mä oon näyttelijä, älkää lyökö kasvoihin.

KAUKO: Toimiko tuollainen ryöstötilanteissa?

VILLE: Joskus.

KAUKO: Niissä ryöstäjissä oli siis inhimillisyyttä?

VILLE: Totta kai, nehän oli vain ihmisiä, jotka tarvi rahaa.

KAUKO: Ne tais olla pahoja aikoja.

VILLE: 90-luvulla hävis kaikki. Autosta piti ottaa tuulilasinpyyhkimen sulat pois yöksi. Millään ei ollut mitään väliä. Kaikki oli aivan sekaisin tässä maassa. Ihmishenki oli hubaa. Mitä tahansa saattoi tapahtua kenelle tahansa. Pietarissa -93 oli kaksi miestä torilla, olkapäät osuivat yhteen, seitsemän kuoli. Molemmat kaivoivat aseen esille ja rupesivat ampumaan.

Organisoiduin ryöstö, jonka kohteeksi olen joutunut, tapahtui Nevski Prospektilla keskellä päivää. Mä olin juuri vaihtanut Suomen rahaa rupliksi. Menin ulos, käännyin kadunkulmasta ja siellä oli kaveri, joka osoitti mua suoraan aseella otsaan. Mun takaa tuli toinen kaveri, joka löi mua kiväärin tukilla niskaan. Mä putosin polvilleni. Se ensimmäinen tyyppi otti mun lompakon ja siitä tismalleen ne rahat, jotka olin vaihtanut ja sanoi: ”Lähde kävelemään tuohon suuntaan äläkä katso taaksesi.” Mä tottelin, lähdin kävelemään, en katsonut taakseni. Kuulin radiopuhelimesta: ”Hoidettu.” Eli niillä oli pankissa henkilö, joka toimi yhteistyössä ulkona odottavien kanssa. Ja vaikka mä olin polvillani kadulla ja oli ruuhka-aika, eli ihmisiä käveli ohi, niin kukaan ei auttanut, kaikki katsoivat muualle. Kukaan ei halunnut sekaantua.

KAUKO: Tuollainen on kadonnut..?

VILLE: Ei mitään sellaista ole enää.

KAUKO: Mites pienemmissä kaupungeissa?

VILLE: On se niissäkin rauhoittunut. Täällä Moskovassa mä tunnen tämän alueen rosvopäällikön. Mä näen sitä aina silloin tällöin, ja se kysyy, onko kaikki hyvin. Kerran multa varastettiin polkupyörä. Mä menin tuohon viereiseen kioskiin sanomaan, että kertokaa teidän pomolle että mun pyörä on pöllitty. Meni pari tuntia, ja mä sain sen takas.