Iso veli seuraa

VILLE: Olen onnellisessa asemassa siinä mielessä, että mä oon ollut täällä 90-luvulla, kun mahtava Neuvostoliitto sortui. Mä oon ollut mukana tekemässä historiaa. Nyt ne yrittävät uudestaan mahtivaltioksi. Mä olen ollut mielenkiintoisen ajanjakson tässä maassa ja saanut seurata läheltä tärkeitä tapahtumia. Kun mä tulin tänne, tämä maa oli Neuvostoliitto. Vaikkakin siitä oli vain rauniot jäljellä, niin virallisesti se oli Neuvostoliitto.

Kerran mä toin mun kaverille Suomesta auton. Menin sitten tulliin kysymään, että mä tarvin tällaisen ja tällaisen tullauspaperin. Ne katsoivat jostain tiedostoista ja sanoivat, että sun paperit ovat tuolla isossa talossa, KGB-talossa. Menet sinne ja huoneesta 48 pyydät sen paperin, se on siellä. Selvä homma. Jostain syystä mä kävelin aivan helposti KGB-rakennukseen sisään. Kukaan ei pysäyttänyt mua. Mä sanoin tyypeille moi ja moi, ja menin vain eteenpäin. Mä löysin huone 48:n, koputin, sieltä sanottiin sisään, ja mä näin naisen, joka meni heti kauhusta aivan sekaisin. Hän kysyi: ”Mitä sä täällä teet?” Sanoin: ”Mä tulin hakemaan sellaista paperia…” Mä näin, että siinä huoneessa oli iso kaappi, jossa luki mun nimi. Ja sen ovi oli raollaan, ja mä näin, että se oli täynnä paperia. Mä tajusin, että tuo nainen on tutun näköinen. Hän oli seurannut mua koko sen ajan, jonka olin ollut Pietarissa. Hän oli minun henkilökohtainen tarkkailijani. Nainen sanoi: ”Mene äkkiä ulos.” Minä sanoin: ”Mä tarvin sellaisen ja sellaisen paperin..” Nainen: ”Mä tuon sen sulle. Mene ulos, ettei kukaan näe sua. Me joudutaan molemmat kuseen, jos joku näkee sut täällä.” Se nainen oli täysin kadunharmaa, noin 45–50-vuotias, sellainen, joka ei millään tavalla erotu joukosta. Mä tajusin, että mä oon nähnyt tuon naisen joka ikinen päivä.

KAUKO: Niillä oli varaa laittaa henkilö seuraamaan jokaista ulkomaalaista?

VILLE: Joo, mutta se olikin Neuvostoliitto. Kerran matkustin pummilla raitiovaunulla ja jäin kiinni. Silloinkin oli vielä Neuvostoliitto ja tarkastajia. Mulla ei ollut rahaa sakkoon eikä henkilöllisyystodistusta. Mut vietiin miliisiasemalle ja sieltä soitettiin jonnekin. Sitten alkoi tulla telefaxia. Miliisi luki: sä oot tällainen ja tällainen henkilö, sulla on tällaisia kavereita, sä käyt tällaisessa kahvilassa… Kysyin: ”Mitä helvettiä? Mitä niissä papereissa lukee?” Miliisi: ”Ei mitään, mutta sä oot tämä henkilö?” Ihmettelin silloin, että mistä ne voivat tietää noin paljon.

Kun me tehtiin teatterikoulussa remontti, me löydettiin 56 mikrofonia. Niitä sanotaan torakoiksi. Paikalliset sanoivat, että teatterikoulu on aina ollut yksi seuratuimmista opinahjoista, koska siellä on vapaamielisiä ajatuksia.

Mun puhelinta kuunnellaan vieläkin. Sen huomaa siitä, kun tulee pieni kaiku. Kerran mä tapasin yhden ihmisen, joka oli kännissä ja sanoi, että sä oot ostanut uuden auton. Se saattoi tietää sen vain siitä, että oli kuunnellut mun puhelinta.

KAUKO: Sä oot vieläkin turvallisuusriski?

VILLE: En mä tiedä, varmaankin ne vain seuraa missä mennään. Sen jälkeen, kun mä oon alkanut tehdä noita dokumenttielokuvia Venäjästä, minuun on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Koska mä luon kuvaa Venäjästä maailmalle.

KAUKO: Silloin, kun oltiin täällä tekemässä sitä Sapuskaa, harasoo! -ohjelmaa ja oltiin Punaisella torilla, niin siihen ilmestyi se tyyppi, joka vei meidät Leninin mausoleumiin. Silloinkin meitä seurattiin ja kuunneltiin, vaikka oltiin vain tekemässä ruokaohjelmaa. Mehän pohdittiin siinä, että onko Leninin mausoleumi auki ja vieläkö sen muumio on siellä. Ja hups: yhtäkkiä siinä on pukuäijä, joka kysyy haluaisimmeko tutustua Leninin mausoleumiin. Mutta mehän puhuttiin myös Mathias Rustista, joka lensi pienkoneella Moskovaan, ja muista Neuvostoliiton ajan tapahtumista…

VILLE: Mä veikkaan, ettei se, että se kundi sanoi mulle siitä autosta, ollut vahinko, vaan ne halusivat muistuttaa, että lähellä ollaan ja sua seurataan.

KAUKO: Ystävällinen muistutus.

VILLE: Me ei haluta sekaantua, mutta me ollaan olemassa ja meillä on isot korvat. Venäläisillä tuohon juttuun liittyy pelko, jota mulla taas ei ole. Varsinkin niillä, jotka ovat eläneet Neuvostoliitossa. Jos sanoit väärän sanan, niin saatoit joutua Siperiaan tai hävitä kartalta.

KAUKO: Häviääkö nykyisin ihmisiä?

VILLE: Kyllä, lapsia häviää paljon. Se on huolestuttavaa. Katulapsia, tolkuton määrä.

KAUKO: Eihän katulapsia pitäisi ollakaan. Niitä kuolee varmaan kylmyyteen ja… Pedofiilit ja hullut käyttävät tilaisuutta hyväkseen, jos on irrallista porukkaa. Yhteiskunnan pitäisi suojella lapsia.

VILLE: Niin pitäisi, mutta yhteiskunta ei ole kiinnostunut.