Karhu

VILLE: Kuvauksiin piti saada karhu. Sitä odotettiin koko päivä. Sitten sieltä tulee 50-kiloinen karhunpoikanen. Ohjaaja katsoo karhunpoikasta: ”Voi jumalauta, tuo on liian pieni, ei kukaan pelkää sitä.” Karhunomistaja kertoo, että jos hän olisi tuonut tänne täysikasvuisen karhun, joka on elänyt ikänsä kaupungissa, se olisi tajunnut, että se on helvetin vahva ja se olisi tappanut teidät kaikki. Ohjaaja päätti, että elokuvanteko lopetetaan tähän. Istuimme bussissa ja kuuntelimme uutisia. Estonia oli uponnut. Karhu istui takapenkillä. Sillä oli kuonokoppa ja se oli remmissä kiinni. Me heittelimme sille leivänpalasia. Se otti niitä ilmasta kiinni ja pisti kuonokopan läpi suuhunsa. Mutta yhtä leivänpalasta se ei saanut kiinni, ja se repäisi bussin penkin pultteineen irti. Koko kuvausryhmä siirtyi heti kauemmas siitä pienestä karhunpennusta. Jumalauta, se lähti rivakasti irti se bussinpenkki. Ohjaaja kuuli, kuinka syvän vaikutuksen karhu oli tehnyt näyttelijöihin ja päätti, että kohtaus voidaan sittenkin kuvata. Siitä huolimatta karhun omistaja sanoi, että karhu on niin kesy, että se tulee nuolemaan ihmisiä, ei siitä tarvitse välittää, se on tosi kiltti. Viimeisenä iltana karhu karkasi ja yritti tunkeutua ikkunasta juhliimme. Joku kävi kertomassa omistajalle, joka ei yhtäkkiä uskaltanutkaan tulla hakemaan karhuaan: se on vahva ja voi vaikka tappaa! Antaa sen rauhoittua. Oli ihme, ettei kukaan kuollut niissä kuvauksissa. Mitään stuntteja ei ollut.

Eräässä kohtauksessa karhu piti saada nukkumaan. Paikalle haettiin eläinlääkäri antamaan nukutusta. Näyttelijät alkoivat sääliä karhua ja kysyivät omistajalta, eikö olisi mitään muuta keinoa nukuttaa sitä. Se tykkää konjakista ja sokerista, sanoi omistaja. Antakaa sille niitä. Karhu joi puoli pulloa konjakkia sokerin kanssa. Mutta se ei nukahtanut, vaan rupesi tanssimaan ja laulamaan. Lopulta sille oli pakko antaa nukutuspiikki.