Takaisin Suomeen

KAUKO: Olitko sä 90-luvulla missään suomalaisessa leffassa?

VILLE: Åke Lindmanin Lapin kullan kimalluksessa. Suomessa mä olin töissä meidän perheyrityksessä ja ajoin kuorma-autoa mun serkulle. Tuntui hyvältä. Ei tarvinnut enää olla rockstara. Teatteria halusin kuitenkin vielä tehdä ja lähdin mukaan Lahdessa teatteri Vanhaan Jukoon, joka perustettiin juuri silloin. Kutsuin Venäjältä Suomeen mun hyvän ystävän, ja me tehtiin kimpassa Gogolin Mielipuolen päiväkirja. Sen näytelmän näki yhteensä noin sata ihmistä. Me sovittiin, että jos näytöksessä on alle viisi henkeä, niin sitä ei esitetä. Se oli kuitenkin 200 hengen sali. Kerran yhdessä näytöksessä oli neljä ihmistä ja koira, yks niistä ihmisistä oli sokea, ja se koira oli sen opaskoira. Me pidettiin se esitys. Venäjältä tuli koko ajan puhelinsoittoja: tuu tuu tuu tuu… Mä vain, että ei kiinnosta. Siihen aikaan ei kellään ollut Venäjällä töitä paitsi meillä. Hurjin tarjous oli tää: meillä ois tällainen eroottinen show, sä voisit esiintyä siinä. Ei kiinnosta, sanoin. Me maksetaan hyvin. Ei silti kiinnosta. Sä et tainnut kuulla: ME MAKSAMME HYVIN! Siihen aikaan Venäjällä ei kukaan kieltäytynyt sellaisesta. Mutta mä olin päättänyt, että ei. Suomessa mä yritin saada töitä näyttelijänä. Työkkäri ei ole mitään, ja jos sä et tunne ketään piireissä, niin et varmasti saa mitään. Kaikki duunit menee tuttujen kautta: sä tutustut ihmisiin teatterikoulussa, ja sua pyydetään sen jälkeen proggiksiin. Mä lähetin teattereihin kirjeitä. Kahteen teatteriin mut otettiin keskustelemaan.

KAUKO: Sun menestyksestä Venäjällä ei tiedetty?

VILLE: Ei. Olin mukana pienissä teatteriryhmissä, ja tein niiden kanssa mielenkiintoisia esityksiä. Se oli juuri sitä mitä halusin, mutta sillä ei elänyt. Mutta sitten tää Metsästyksen ohjaaja Aleksandr Rogoshkin soitti ja kertoi, että hän olisi nyt tekemässä uutta elokuvaa. Huono rooli, ei oo mikään pakko, mutta hän vain soitti, koska oli velvollisuus. Sanoin, että kyllä mä voisin vaikka tullakin. En ollut tehnyt pariin vuoteen elokuvaa. Mä menin ja sillä tiellä mä nyt sit oon.

KAUKO: Oliko sekin hittileffa?

VILLE: No joo, ei niin iso kuin se ensimmäinen, mutta sen jälkeen kaikki sen ohjaajan leffat on olleet hittejä.

KAUKO: Ja kaikki ne on komedioita?

VILLE: Joo. Paitsi Käki.

KAUKO: Se tunnetaan Suomessakin. Muuten näitä venäläisiä leffoja on nähty tosi vähän. Kuinka monta niitä Kansallisia erikoisuuksia sitten tehtiin?

VILLE: Mä olin kahdessa mukana. Niitä tehtiin neljä, mutta kahdessa viimeisessä mä en enää ollut. Päätin, että saa riittää. Kaksi ensimmäistä menestyivät, viimeiset eivät enää niin hyvin.

OLGA: Mikä tää toinen oli nimeltään?

VILLE: Kalastuksen kansallisia erikoisuuksia. Seuraavat osat olivat Talvikalastuksen kansallisia erikoisuuksia ja Politiikan kansallisia erikoisuuksia.