Pahat pojat

KAUKO: Ootsä koskaan tavannut tosi pahoja tyyppejä?

VILLE: Valitettavasti olen. Kaikenlaisten kuutiopäiden kanssa on liikuttu, koska ne rahoittivat meidän elokuvat. Elokuvissa pestiin rahaa. Se oli yks helpoimmista tavoista pestä rahaa.

KAUKO: Ne kuutiopäät oli siis gangstereita?

VILLE: Kyllä. Tuottaja saattoi soittaa meille, että lento lähtee silloin ja silloin, menette viikoksi tai kolmeksi päiväksi Siperiaan viihdyttämään niitä kuutiopäitä. Siellä ryypättiin ja muutaman päivän jälkeen kuutiopäät sanoivat, että te ootte hyviä jätkiä, me rahoitetaan teidän seuraava elokuva. Siellä mä oon nähnyt kaikenlaista, erittäin kummallisia ihmisiä.

KAUKO: Ootko nähnyt jotain pahaa väkivaltaa?

VILLE: Muutaman kerran, joo. Kerran olin Punaisella torilla tulossa yhden mun näyttelijäkollegan kanssa illanistujaisista. Kaksi humalaista miliisiä tuli kysymään meiltä papereita. Ne tiesi tasan tarkkaan, keitä me ollaan. Mun kaveri oli vähän humalassa, ja se hermostui ja tönäisi toista miliisiä. Siitä tuli käsirysy niiden miliisien kanssa. Meni varmaan kaksi minuuttia, ja armeijan erikoisjoukot saapuivat paikalle kuorma-autolla. Koska Punainen tori on täysin valvottu, joka kivi näkyy kameroissa. Me luultiin, että nyt me saadaan kunnolla turpaan. Mutta ei, ne rupesi pieksämään niitä miliisejä. Ne hakkasi ne miliisit niin pahasti, että me mentiin jo väliin repimään pois niitä erikoisjoukkojen miehiä.

KAUKO: Ne oli teidän puolella?

VILLE: Joo, koska ne miliisit oli kännissä ja me oltiin tunnettuja näyttelijöitä.

KAUKO: Mulle on kerrottu, ettei miliisin puoleen kannata kääntyä, jos jotain tapahtuu.

VILLE: No vähän niin. Mulla on hyvät välit miliisien kanssa. Mutta kyllähän miliisissä on paljon kaikennäköistä. 90-luvulla mä olin mun kaverin kanssa torilla käymässä. Kun me tultiin torilta pois, niin mun kaverin auto oli viety. Me oltiin oltu poissa kymmenen minuuttia. Pietarin poliisipäällikkö oli meidän tuttu, ja me soitettiin sille saman tien. Miliisipäällikkö sanoi, että pieni hetki. Sitten se soitti takas ja sanoi, että auton on vieneet ulkopuoliset, joilla on ollut tilaus eikä sitä autoa saada enää takaisin.

KAUKO: Mitäs sitten?

VILLE: Se auto hävisi. Joku oli tilannut sen näyttelijän auton, ja se toimitettiin sille. Sellaista on kiva näyttää kavereille: hei, tässä on muuten sen jätkän auto.

KAUKO: Kerro lisää niistä rikollisista, jotka rahoitti elokuvia.

VILLE: Ne oli sekalaista sakkia. Silloin ei kyselty, mistä nää rahat tulee. Nyt sellaista ei enää voisi tehdäkään. Kerran mä olin Sotshissa neuvottelemassa. Mua vastapäätä istui gangstereiden herra isoherra ja tuijotti mua. Mulle tuli vaivautunut olo. Lopulta se kysyi, että missä me ollaan tavattu, sä oot tutun näköinen. Mä sanoin, että varmaan sä oot nähnyt mut elokuvissa. Silloin siellä oli esiintymässä yks naisartisti, joka oli meidän tuttu. Ne oli Sotshin elokuvajuhlat -96. Se gangsteri soitti jonnekin. Se sanoi, että tuo mimmi on erittäin hyvä laulaja, lähetetään sille jokin lahja. Sille gangsterille tuotiin muovikassillinen timanttisormuksia. Se sanoi, että valitkaa joku sormus tuolle mimmille. No mä valitsin isoimman. Poika kävi viemässä sen lavalle. Seuraavana päivänä, kun se tyttö meni uimaan, me pojat jäätiin aina vahtimaan sitä sormusta. Mä en tiedä yhtään, mitä se maksoi. -94 siellä Sotshin festareilla oli ollut jotain hässäkkää, ja nää Moskovan pojat oli tulleet vartioimaan, ettei tänä vuonna satu mitään kummallista. Ne oli sopineet paikallisen mafian kanssa, että festarin aikana ei ole mitään välienselvittelyä. Mutta kun festarit loppuivat, se oli kello yhdentoista aikaan, ne alkoivat kerätä aseita. Vihdoinkin päästään tappamaan. Rannalla ammuttiin. Mutta aamulla se ranta oli ihan puhdas. Ei siellä ketään maannut kuolleena.

KAUKO: Kuutiopäät… Hyvä nimi.

VILLE: Kerran mä olin kuutiopäiden kanssa Kaukasuksella vuoristossa. Ammuttiin jotain. Seuraavana aamuna mun piti lähteä lentokentälle. Matkalla kaupungin läpi mä näin kirjaston portaissa kaksi kivileijonaa, siis koristepatsaita. Kuutiopää kysyi, että onks sulla tollanen? Mä sanoin, että ei oo. No, valitse jompikumpi. No, vaikka vasemmanpuoleinen. Aamulla, kun mä olin menossa lentokoneeseen, mä näin kentällä kuorma-auton, jonka lavalla oli toinen niistä kivileijonista. Mä sanoin heti, että viekää mut sisään henkilökunnan ovesta. Mä en halua tavata ketään.

KAUKO: Ne halusi näyttää sulle, että ne voi tehdä mitä tahansa.

VILLE: Joo. Mä luulin, että se on jokin vitsi, ja siksi mä sanoin, että vasemmanpuoleinen. Onneksi mä pääsin lähtemään sieltä ilman sitä leijonaa.

KAUKO: Eikä miliisejä yksi kivileijona kiinnostanut?

VILLE: Riippuu siitä, kuka sitä kaipaa. Mä olin kerran kaveriporukan kanssa käymässä Pietarissa, ja mun siskolta vietiin lompakko. Mä soitin taas miliisipäällikölle ja sanoin, että lompakko takas. Tunnin päästä joku toi sen.

KAUKO: Remu Aaltosesta kerrotaan samanlaisia juttuja. Jos joltain muusikolta pöllitään instrumentti, se soittaa Remulle, ja vähän ajan päästä muusikon ovikello soi ja instrumentti on käytävällä. Tää on rosvojen touhua.

VILLE: 90-luvulla kaikki oli, joo.

KAUKO: Yksi englantilainen, joka oli asunut Venäjällä ja jota valtiokoneisto oli ahdistellut, kutsui Venäjän yhteiskuntamallia kleptokratiaksi. Yhteiskunta, joka perustuu varastamiseen. Varkaat johtaa tätä maata.

VILLE: Laillistettu rosvous. Päällikkö soittaa aluepäällikölle: ”Nyt on ollut vähän liikaa murtoja teidän alueella.” Aluepäällikkö: ”Paljonko otetaan pois? Kymmenen prosenttia?” Tän päällikön syntymäpäivänä me näyttelijät käydään onnittelemassa sitä, tv-kanava lähettää meidät… Valtio on nimittänyt ne päälliköt virkaan ja ne saa rosvota valtion nimissä. Ne tunnistaa sormuksesta. Sormuksen saa sellainen, joka on istunut vankilassa useamman kerran. Ne katsoo vähän päältä hommia, että asiat pysyy kurissa. Ennen niille oli kunniakysymys, ettei ne sekaantuneet huumebisneksiin, mutta nyt osa niistä on lipsunut.

KAUKO: Eli ne vahtii niitä alempana olevien rikollisten touhuja. No entä naiset? Niillä rosvopäälliköillä on varmaan ollut tarjota sulle naisia.

VILLE: No joo, joskus on lähetetty hotelliin mun perässä huora. Mä oon sanonut, että en halua mitään. Mutta tyttö ei voi heti palata takaisin, se olisi liian noloa. Mä oon sanonut, että kato vaikka telkkaria vähän aikaa, mä meen nukkumaan. Äläkä vie lompakkoa. Onhan mulle tarjottu vaikka mitä. Isät on tarjonneet 17-vuotiasta tytärtään, joka on vielä neitsyt. Tässä olisi sulle hyvä vaimo. Ai sulla on jo? No, rakastajatar sitten. Kaikkea hullua tarjotaan. Ja tää kulttuurihan on sellainen. Esimerkiksi valtion syyttäjää kuvattiin salaa, kun se oli hotellihuoneessa kahden huoran kanssa. Ajateltiin, että nyt sen ura on ohi. Mutta sen suosio vain nousi. 72-vuotias äijä pystyy hoitelemaan kaksi naista, sehän on kova jätkä! Mä oon ottanut aika rauhallisesti. Mä en yksin pysty muuttamaan tätä kulttuuria.

KAUKO: Entä onko ne tarjonneet asuntoja ja autoja?

VILLE: 90-luvulla paljonkin, mutta mä oon aina kieltäytynyt kohteliaasti. Koska mikään ei oo ilmaista. Mä tiedän tuttuja, jotka on ottaneet vastaan jotain, ja aina niistä on joutunut jonkin hinnan maksamaan.

KAUKO: Nuo tyypit kuulostavat aika pelottavilta.

VILLE: Täällä on tahoja, joiden kanssa ei kannata pelleillä. Eräs suomalainen yritysjohtaja ei suostunut yhteistyöhön mafian kanssa. Täältä lähetettiin palkkamurhaajat Suomeen sen kesämökille tappamaan tää yritysjohtaja ja samalla koko sen perhe. Onneksi Suopo oli kuunnellut jonkin muun jutun takia niiden puheluja. Sieltä soitettiin yritysjohtajalle ja sanottiin, että lähtekää pois sieltä mökiltä. HETI.

Mullekin kävi niin, että kun mun mainostoimisto voitti yhden tarjouskilvan, oli kaveri yhtenä iltana odottamassa mua rappukäytävässä. Se sanoi ihan ystävällisesti, että luovu siitä voitosta, niin kaikki on hyvin. Mä vastasin, että asia selvä, antaa olla.

KAUKO: Mitä se olisi tehnyt, jos et olisi suostunut?

VILLE: Parempi kun ei ajattele sitä.

KAUKO: Nää on uskomattomia juttuja. Onko enää nykypäivänä mitään tällaista?

VILLE: Vähän aikaa sitten mä olin Ladan ja Renaultin pääjohtajien ja Ladan markkinointijohtajan kanssa, mentiin yksityiskoneella. Toinen sanoi, että mulla on sauna tuolla. Käytiin saunomassa Siperiassa. Toinen sanoi, että mennään Kazakstaniin laskettelemaan. Lentokentältä helikopterilla vuorille. Siellä oli hiihtohissit, mutta ne ei olleet päällä. Johtaja sanoi, että kun mä kävin täällä laskettelemassa, mua alkoi vituttaa turistit, kun ne pyöri siinä, ja mä ostin laskettelukeskuksen pois. Tuossa on hissin nappula, pistetään päälle. Lopuksi me istuttiin Togliatissa striptease-luolassa, joka oli tyhjennetty meitä varten. Meitä oli neljä äijää ja 28 aseistettua turvamiestä. Istuttiin saunassa, ja Togliatin pojat sanoivat, että kun luoti menee olkapäästä läpi, niin se ei satu kauheasti, mutta silloin sattuu, kun se menee kyljestä. Mulla ja Renaultin johtajalla ei ollut kovin paljon sanottavaa ampumahaavoista. 80–90-lukujen taitteessa tuollaiset teollisuuskaupungit oli hurjia paikkoja.

KAUKO: Miten ne on sitten rauhoitettu?

VILLE: Raha rauhoittaa. Syntyy keskiluokka, niin se rauhoittuu.

KAUKO: Mitä ne roistot nyt tekee?

VILLE: Ne on liikemiehiä. Nyt on taas ollut jotain ampumisia, joku kuvernööri on päässyt hengestään. Mutta FSB on ottanut tiukan otteen tästä maasta.

KAUKO: Sä tunnet niitäkin tyyppejä?

VILLE: Mä oon sellaisen järjestön, kuin KGB:n veteraanit, jäsen. Mut otettiin kunniajäseneksi -97. Silloin, jos joku niistä tyypeistä näkyi sattumalta tv:ssä, niin sen naama piti rasteroida näkymättömäksi. Nyt mä en oo pitkiin aikoihin ollut niiden kanssa tekemisissä. Me järjestettiin elokuvan ensi-ilta niille Pietarissa. Siellä meille luovutettiin se kunniajäsenyys. Koko kortteli tyhjennettiin sen elokuvateatterin ympäriltä. Ihmiset ajettiin pois kodeistaan, koska meillä oli bileet siellä. Ne on ilmeisen isoja poikia. Ne ei näy missään, mutta ne pyörittää todellista valtaa Venäjällä.

KAUKO: Onko ne korkeammalla kuin Putin ja Medvedev?

VILLE: Vaikea sanoa. Nähtävästi. Venäjällä se ylin, hallitseva taho on nimeltään Siloviki, voima. Siihen kuuluu armeija ja KGB.