Venäjällä ei mikään toimi, mutta kaikki hoituu

KAUKO: Sä sanoit jossain haastattelussa, että Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki hoituu.

VILLE: Se sopii tähän maahan. Kuvauksissakin jokainen aamu alkaa jollakin Lapin läänin kokoisella ongelmalla: tää on väärän värinen, tää ei sovi, kaikki on myöhässä, ei tule mitään… Jonkun pitää huutaa, jonkun pitää riehua, joku pitää ehdottomasti erottaa. Mutta illalla kaikki on kuitenkin kuvattu. Venäläinen kansanluonne on sellainen.

KAUKO: Mutta siinä on kuitenkin jokin sydämellisyys…?

VILLE: Sitä ei oteta henkilökohtaisesti. Jos Suomessa joku ohjaaja riehuisi sillä tavalla, niin seuraavana aamuna ei olisi enää ketään kuvauspaikalla.

KAUKO: Mä tunnen ainakin yhden suomalaisen ohjaajan, jotka riehuu just tuolla tavalla.

VILLE: Mutta täällä se on maan tapa, ja se menee kaikilta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Teatterikoulussa mä olin kerran lavalla, mulla oli jokin tuskallinen itsetutkiskelumonologi käynnissä, ja opettaja nousi lavalle ja potkas mua täysillä kylkeen. No niin, nyt rupee oleen tunnetta tossa hommassa, se sanoi.

KAUKO: Väkivaltaa käytetään?

VILLE: Meinasin lyödä takas, mutta en sitten tehnyt.

KAUKO: Jos olisit lyönyt, niin mitä olisi tapahtunut?

VILLE: Olisin lentänyt koulusta ulos.

KAUKO: Ylempää ei saa lyödä eikä vastustaa?

VILLE: Auktoriteettiuskohan tässä maassa on hyvin selkeä. 90-luvulla armeija otti meidät huostaansa. Kerran kiersin 30 päivää helikopterilla viihdyttämässä armeijan tukikohdissa. Joka aamu alkoi sillä, että mut vietiin johonkin kaupunkiin, jossa kaupungin johtajat oli mua vastassa, sitten mentiin kaupungintalolle, jossa käytiin läpi pakolliset seremoniat, sitten mut vietiin lehdistön haastateltavaksi, sieltä elokuvateatteriin, missä oli tapaaminen yleisön kanssa, sitten näytettiin elokuva, jonka jälkeen jaoin nimikirjoituksia, sen jälkeen lähdin paikallisten rosvopäälliköiden kanssa viettämään iltaa ja aamuyöstä lähti helikopteri viemään mua seuraavaan kaupunkiin. 30 päivään mä en nähnyt sänkyä.

KAUKO: Sä et saanut nukkua?

VILLE: Helikopterissa sain. Kerran me tultiin helikopterille ihan pimeessä, ja mä näin, että siinä helikopterin vieressä roikkui joku jätkä tuhannen päissään. Mä kysyin, että kuka helvetti sä oot. Se vastasi, että mä oon teidän lentäjä. Mä sanoin, että sähän oot kännissä, pystytkö sä lentämään? No, onhan sitä ennenkin lennetty, se vastasi. Niin me sitten lähdettiin. Potkurit käyntiin…

KAUKO: Lentojuopon kyydissä.

VILLE: Niin. Ja ne koneetkin on välillä mitä on. Kerran olin lentokoneessa, lennettiin Ukrainaan. Istuin varauloskäynnin vieressä. Kone laskeutui, ja mä huomasin, että varauloskäynnin ovi aukesi, oli sen verran raollaan, että siitä mahtui käsi ulos. Mä sanoin lentoemännälle siitä. Äh, se aukeaa aina, sanoi lentoemäntä.

Toisella kerralla kone oli juuri valmistautumassa nousuun. Lentoemäntä tuli sanomaan, että hei voitko tulla mun kans pitään kiinni tätä ovea, sitä tarvii pitää vain nousun aikana. Sitten kun ollaan ilmassa, tulee paine ja se pysyy kiinni itsestään. No mä pidin lentoemännän kans siitä ovesta kiinni, kunnes kuului sellainen ääni, mistä saattoi päätellä, että se meni kiinni. Sitten mä palasin mun paikalle istumaan.