Suomi-kuva

KAUKO: Sähän oot vaikuttanut paljon Suomi-kuvaan täällä, koska sä oot niin tunnettu hahmo ja esität suomalaista Kansallisia erikoisuuksia -elokuvissa.

VILLE: Kukaan ei ole kutsunut mua Suomen suurlähettilääksi, mutta käytännössä mä olen sellainen. Aina kun Suomessa tapahtuu jotain, niin mulle soitetaan. Tv-asemat soittaa, media… Mikä tää juttu on? Jos Euroopassa tapahtuu jotain, niin silloinkin soitetaan.

KAUKO: Entä tää Johan Bäckman?

VILLE: Se on ihminen, joka on tehnyt hallaa Suomen ja Venäjän suhteille. Mä olen tavannut hänet monta kertaa.

KAUKO: Miksi se tekee sitä?

VILLE: Sillä on omat ambitiot. Hulluinta koko jutussa on se, ettei täällä Venäjällä häntä tunneta eikä näistä se nostattamista asioista puhuta. Esimerkiksi tää lapsijupakka, joka sai paljon huomiota Suomen mediassa, niin ei mun tutut ainakaan tienneet siitä mitään.

KAUKO: Mutta eikös se Bäckman ole ollut täällä tv:ssä…?

VILLE: Yhdellä tv-kanavalla Pietarissa, ei muualla. Netissä sen Bäckmanin ympärillä on totta kai sata hullua, jotka keskustelevat siellä keskenään.

KAUKO: Bäckman nostaa herkästi oikeusjuttuja.

VILLE: Sillä on aina nauhuri mukana, se nauhoittaa kaiken. Viimeksi se tuli kysymään multa, että mitä mieltä olet ydinaseista. Sillä tavalla se on tehnyt sen väitöskirjansakin.

KAUKO: Maaninen tyyppi. Mutta ei siitä sen enempää. Sä tosiaan voisit olla Suomen suurlähettiläs täällä.

VILLE: Mä olen aina sanonut, että mä olen mielelläni Suomen edustaja täällä Venäjällä. Musta on hauska puhua Suomesta, mä olen ylpeä kotimaastani. Ja aina multa kysytään täällä, miten asiat ovat Suomessa. Ja samoin Suomessa multa kysytään Venäjän asioista. Mä oon sopivasti tässä valtakuntien välissä.

KAUKO: Venäläiset tykkäävät Suomesta. Ainakin niitä on joka paikassa. Lappeenrannassa aivan älyttömästi. Ne tuovat paljon rahaa rajakuntiin ja muuallekin.

VILLE: Mä oon kiertänyt Suomen kouluissa puhumassa, että ruvetkaa lukemaan sitä venäjää, herranjestas.

KAUKO: Suomalaisilla on vieläkin ennakkoluulonsa. Aina halutaan suuntautua länteen päin. Venäjä on villi ja levoton, pelottavakin. Pitäisi uskaltaa ottaa härkää sarvista.

VILLE: Mä olen valtiontaiteilija täällä ja monesti mua pyydetään puhumaan kaikenlaisiin kissanristiäisiin. Kerran mulle soitettiin, että voisitko tulla puhumaan energiafoorumiin? Voisitko puhua puolitoista tuntia energiansiirron turvallisuudesta? Minä että mitä helvettiä. Soittaja sanoi, että sähän oot Euroopasta. Eikö kaikkia eurooppalaisia kiinnosta nämä turvallisuusasiat. No, mä menin sinne. Mä en ole eläessäni hikoillut niin paljon, katsoin kelloakin varmaan 60 kertaa. Mä pidin puolentoista tunnin puheen energiansiirron turvallisuudesta.

KAUKO: Miten sä tiesit siitä mitään?

VILLE: Mä katsoin netistä, käytin tunnin verran aikaa. Suomesta oli paikalla Nesteen pääjohtaja. Kaikki muut olivat isojen venäläisyhtiöiden johtajia. Ne halusivat sinne eurooppalaisen puhumaan.

KAUKO: Ja jokaisen eurooppalaisen pitäisi tietää tuollaisista insinöörien spesiaalijutuista. Ja se meni hyvin se puhe?

VILLE: Ainakaan mua ei heitetty ulos ennen aikojaan. Hyvin se meni.

KAUKO: Tietääkö ne täällä, kuka on Suomen pressa?

VILLE: Veikkaan, että ei. Jos mietitään, mikä on suomalaisten ja venäläisten ero, niin se on se, että venäläisillä on ydinpommi ja suomalaisilla ei. Se vaikuttaa kansan luonteeseen. Venäjän televisiokanavien uutisissa on vain pieni osio ulkomaan uutisille. Siellä mainitaan ainoastaan, jos jotain todella isoa on tapahtunut. Varmaan tämä Amerikan valitettava koulusurma on ylittänyt uutiskynnyksen. Venäläisiä kiinnostavat vain Venäjän asiat.

KAUKO: Suomen uutisissa seurataan enemmän ulkomaan tapahtumia. Suomessa on aina sellainen olo, että elämä on toisaalla. Venäläiset eivät siis pidä itseään eurooppalaisina. Suomalaiset ovat heidän mielestään eurooppalaisia. No millaisia venäläiset sitten yleensä ottaen ovat? Siis muut kuin rikkaat ja vaikutusvaltaiset.

VILLE: Mä kerron esimerkin. 90-luvulla, kun Lenfilmillä oli jonkun leffan työntekijöiden palkkapäivä, mentiin aina joukolla odottamaan Lenfilmin kahvilaan. Kun kyseistä porukkaa alkoi tulla, kysyttiin onko ollut palkkapäivä. On – eiköhän panna elämä risaiseksi. Silloin ei mietitty, mitä tekisin 20 vuoden päästä. Silloin ajateltiin, että tänään on rahaa ja tarjoan kavereille hauskan päivän. Huomenna tulee mieleen, että ai perhana, se puhelinlasku on maksamatta. Mutta eihän sitä kannata tänään miettiä, tulee vain pää kipeäksi.

KAUKO: Sä oot siis venäläinen luonne itsekin.

VILLE: No siinä mielessä, että jos mulla on huomenna ongelma, niin en mä tänään mieti, että mulla on huomenna ongelma.

KAUKO: Se on vähän kuin ne kolme porsasta, joista kaksi teki risumajan ja kolmas muurasi tiilitalon. Suomalainen on aina ollut se tiilitalontekijä, se, joka ei koskaan pidä hauskaa. Suomalainen haluaa aina pelata varman päälle, ja siksi sen elämässä ei tapahdu mitään yllättävää. Ehkä minäkin olen venäläinen luonne. Aivan samalla tavalla minäkin, kun lähdin kaksikymppisenä musabisnekseen, en ajatellut yhtään tulevaisuutta. Jos joku olisi silloin osannut sanoa, että vielä 53-vuotiaanakin teen näitä hommia, niin olisin yllättynyt. Varsinkin siitä, että olen siinä iässä edes elossa. Mutta sinussa on erikoista juuri tää suuntautuminen Venäjälle. Suomalaisilla on ennakkoluuloja Venäjää kohtaan. Monet eivät tosiaan halua edes matkustaa tänne. Ne pelkää rosvoja, korruptiota ja miliisien mielivaltaa…

VILLE: Nyt, kun mä oon tehnyt näitä Venäjä 30 päivässä -ohjelmia, niin niiden hienoin anti on ollut se, että nyt voi joku mummo tulla yhtäkkiä sanomaan lähikaupassa, että me katottiin mun miehen kanssa sun ohjelma ja päätettiin eka kertaa lähteä käymään Pietarissa. Ja me käytiin, ja olihan hieno kaupunki. Se on parasta palautetta, mitä mä voin saada noista ohjelmista.

KAUKO: Totta kai se on hieno, valtava miljoonakaupunki aivan Suomen naapurissa, junalla kolme ja puoli tuntia… Tyhmää, jos tätä etua ei käytetä hyväksi.

OLGA: Mua kiinnostaa tämä ilmansuunta enemmän kuin Ranska…

VILLE: Tai Ruotsi.

KAUKO: Ruotsi on tuttu ja turvallinen, poroporvarillinen. Meillä on yhteinen historia sen kanssa. Mutta Suomen ja Venäjän suhteillakin on pitkät perinteet. Autonomian aika oli hyvä Suomelle. Saatiin oma raha, senaatti, ei jouduttu sotiin, kuten Ruotsin vallan aikana. Suomi muuttui köyhästä syrjämaasta itsenäisemmäksi ja vaurastui. Suomen itsenäisyyden perusta on nimenomaan autonomian ajassa. Kommunismin kausi oli sitten synkkää aikaa, oli toinen maailmansota, jossa suomalaiset joutuivat valitettavasti natsi-Saksan kanssa samalle puolelle. Mutta sodan jälkeen tehtiin kauppaa, Suomi oli neukkujen ikkuna länteen, ja taas rikastuttiin.

VILLE: Sota Neuvostoliittoa vastaan oli Erkon sota. Erkko seisoi konjakkilasi kädessä Katajanokalla, kun Helsinkiä pommitettiin ja sanoi, ettei ryssät uskalla hyökätä. Rajaa olis pitänyt siirtää 35 kilometriä. Jos siihen olisi suostuttu, niin sotaa ei olisi tullut. Siitähän Kekkonen oli aina Erkolle vihainen.

KAUKO: Olisko se jäänyt siihen? Ottihan Stalin Viron ja muutkin Baltian maat. Siihen aikaan Neuvostoliitto oli ekspansiivinen ja yritti laajentua. Mä tunnen Pietarista yhden suomalaisen taidemaalarin, Jan Nevan, joka on vähän Mannerheim-henkinen, muttei millään pahalla tavalla. Sen mielestä venäläiset arvostavat Suomea juuri siksi, ettei Suomi antanut periksi toisessa maailmansodassa. Jan ja sen venäläiset kaverit juovat maljoja Mannerheimille, ja Pietarin Stockmannin tavaratalojakin kutsutaan siellä leikillisesti Mannerheimin kostoksi.