Kiitokset

Kiitos äidilleni ja isälleni tarkoista kommenteista ja innostuneesta tuesta. Kiitos sisarilleni Johannalle ja Marikalle.

Kiitos kollegoilleni kaikista keskusteluista. Heistä erityiskiitoksen ansaitsevat Taina Latvala, Sinikka Vuola, Leena Parkkinen ja Juha Itkonen.

Kiitos ystävälleni filosofian tutkija Timo Miettiselle, jonka tutkimusaihe on pitkään ollut Euroopan idea ja jolle minä olen velkaa monista ideoistani.

Kiitos keskusteluista myös ystävilleni, erityisesti Niina Nylundille, Ilona Ruskoaholle ja Lotta Nelimarkalle.

Kiitos myös Erkki Perälälle lukuisista keskusteluista.

Iso kiitos tädeilleni Terttu Honkasaarelle ja Pirkko Schaeferille Itä-Berliinin matkakokemusten jakamisesta.

Romaanin syntyprosessissa ovat editoriaalisesti avustaneet Antti Arnkil, Antti Kasper ja Leenastiina Kakko. Kiitos heille!

Kiitos Taiteen edistämiskeskukselle valtion taiteilija-apurahasta sekä Otavan kirjasäätiölle useista apurahoista.

Tämä romaani sai alkunsa teatteriohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen kanssa yhdessä tehdyistä töistä, kuunnelmasta, joka esitettiin YLE:n Radioteatterissa 2013, sekä pienoisoopperasta, jonka Hili ohjasi Helsingin juhlaviikoille 2015. Molempien nimi oli Wunderbar. Kiitos näiden produktioiden työryhmille! Erityiskiitos Hilille, jonka näkemykset teatterista ovat hedelmöittäneet ajatteluani monin tavoin.

Kiitos tyttärelleni, joka syntyi tämän kirjan kirjoittamisen aikana. Kun hän oppi puhumaan, hänen ensimmäinen tarinansa kuului näin: ”Eräänä päivänä kaikki oli uskomatonta.”