Luku 10

 
 

Teerenpeli oli melkein täynnä, kun Rami asteli sisälle. Hän oli juuri päässyt sairaalasta ja suunnistanut suoraan kantapaikkaansa. Kello oli vähän yli yksi iltapäivällä. Hän ihmetteli kovasti, milloin nämä ihmiset oikein tekivät töitä? Vai tekivätkö ollenkaan? Osa oli ilmeisesti kesälomalaisia, jotka yrittivät epätoivoisesti ottaa lomapäivästään kaiken irti juomalla itsensä muistamattomaan humalaan. Rami meni hakemaan oluen tiskiltä.

– Herranen aika! huudahti tarjoilija baaritiskin takana. – Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?

– Onko minun ulkomuodossani jotakin erikoista? ihmetteli Rami pokkana. – Minä en ole huomannutkaan.

– Sinä olet sen näköinen kuin olisi vedetty auton perässä pari kertaa korttelin ympäri.

– Aina sattuu ja tapahtuu. Makailin muutaman vuorokauden sairaalassa. Se oli pelkkää kidutusta.

– Ai miten niin? Eikö ne hoitsut pitäneet sinua hyvänä?

– Pitihän ne, mutta ilman Onnenpekkaa siinä oli kestämistä, niin että pistäpäs nyt tuoppi!

– Saamasi pitää! sanoi tarjoilija ja täytti tuopin hanasta.

Rami silmäili vapaata istumapaikkaa ja löysi sellaisen ikkunan viereltä. Pubin ilmastointi tuntui toimivan ja sisällä oli miellyttävän viileää helteisen kadun jälkeen. Pitkä kulaus kylmää olutta teki todella hyvää.

Hän oli ollut yhteydessä Kaj Steniin, mutta poliisi ei ollut edistynyt pahoinpitelyn tutkimuksissa. Ilmeisesti juttu ei kuulunut korkeimpaan prioriteettiin. Eikä syväkurkun kohtalo ollut selvinnyt sen paremmin.

Sairaalassa maatessaan Ramilla oli ollut aikaa miettiä asioita. Nyt jos toimisi järkevästi, niin lopettaisi tähän. Mutta se olisi tappion myöntämistä. Ramin luonteella se ei käynyt päinsä. Päinvastoin. Hän oli entistä varmempi, että käsillä oli suuren luokan juttu, ja hän halusi paljastaa sen.

– Heiskanen perkele! kuului römeä tervehdys selän takaa ja raskas käsi läimäytti olalle. Ramilta meinasi olut läikkyä lasista, sillä ystävälliseksi tarkoitettu läpsäys sattui arkaan paikkaan.

– Kuka saatana siellä? ärähti Rami vihaisena.

– Mitäs se tähtireportteri täällä yksikseen istuskelee?

– Kato Numminen! totesi Rami yllättyneenä kohottaessaan katseensa vanhan lapsuusystävänsä leveästi hymyilevään naamaan. – Sinäkö se siinä rusikoit raajarikkoa?

– Mitä sinun naamallesi on tapahtunut? ihmetteli Numminen.

– Sattui pieni tapaturma.

– Just joo! Ethän sinä koskaan ole ollut niitä komeimpia, mutta tuolla virityksellä voisit hyvin hakea pääroolia johonkin kauhuleffaan.

– Sinä se jaksat aina vaan olla kateellinen minun miehekkäästä ulkomuodostani, naurahti Rami. – Mutta istu perseellesi! Siitä onkin jo aikaa, kun on viimeksi tavattu.

– Onhan siitä. Mitäs sinä täällä Lahdessa?

– Lomalla olen, valehteli Rami.

– Sinä se et näytä paheistasi luopuneen, totesi Numminen viitaten Ramin olutkolpakkoon.

– En todellakaan, todisti Rami ja kohotti oluttuoppiaan. – Niin kauan kuin käsi käy. Mutta mitenkäs sinun paheittesi laita? Otatko oluen?

– Sait ylipuhuttua!

– Minä haen, lupasi Rami ja kieppasi baaritiskille. Siellä hän teki tarjoilijan kanssa sopimuksen, että tämä pitäisi huolen siitä, etteivät kaverusten tuopit pääsisi pitkään kuivumaan tyhjinä.

Kun Rami laski tuopin Nummisen eteen, otti tämä välittömästi pitkän huikan. Rami huomasi, että kuluneet vuodet olivat jättäneet kasvoille muutaman uurteen ja painoakin oli tullut hieman lisää. Muuten mies oli entisensä. Sama pilke silmäkulmassa ja vaalea, loivasti luonnonkiharainen tukka huolellisesti kammattuna. Numminen oli aina ollut tarkka siitä, että tukka oli hyvin.

Rami ja Numminen olivat olleet kouluaikoina erottamaton pari. Erikoista kaksikossa oli se, ettei Nummista koskaan puhuteltu etunimellä. He olivat asuneet lapsuutensa ja nuoruutensa naapureina Kärpäsessä ja käyneet samat koulut. Heistä oli muodostunut varsinainen opettajien kauhukaksikko. Kun jossakin tapahtui jotakin sääntöjen vastaista, niin asialla olivat useimmiten Rami ja Numminen. Jos Numminen jäi kiinni, niin Ramia rangaistiin automaattisesti sillä perusteella, että hän oli tämän kaveri. Ja tietysti myös päinvastoin.

Koulun jälkeen tiet olivat eronneet ja yhteydenpito oli vähitellen kuihtunut satunnaisiin tapaamisiin. Rami oli todella iloinen törmättyään pitkästä aikaa vanhaan kaveriinsa.

– No, miten menee? kysyi Rami.

– Hyvin! Erittäin hyvin. Firma meni perseelleen, vaimo jätti ja ulosottomies pitää huolen, ettei loppuelämässä tarvitse tehdä rehellistä työtä. Nummisen kasvoilla häivähti hetken totinen ilme, mutta sitten naama vääntyi taas tuttuun virnistykseen.

– No on sulla käynyt tuuri. kommentoi Rami. Hän vaistosi selvästi, että vanha ystävä oli käynyt läpi rankat kokemukset.

– Joo! Minä vaan taidan olla niin kieroutunut luonne, etten osaa siitä täysillä nauttia. Mitenkäs itselläsi?

– Kiitos kysymästä, pientä turbulenssia kotirintamalla! Vaimo ilmoitti yhtenä aamuna yllättäen, että ulkoistaa minut.

– Ai ulkoistaa?

– Niin! Tuli kuulemma paljon edullisemmaksi hankkia ne vähäiset palvelut ulkopuolelta, mitä minä olin yhteisen avioliittomme eteen tehnyt.

– No sittenhän tässä ollaan uusiopoikamiehiä kumpikin.

– Juuri niin! Mutta miten sinulle pääsi niin käymään, että firma meni perseelleen? ihmetteli Rami.

– Omaa tyhmyyttäni. Mulla oli menestyvä yritys, mutta höynähdin sijoittamaan pörssiin. Ja velaksi, kun oli ystävä ja perhetuttu pankinjohtajana. Kun sijoitusten arvo tipahti alle puoleen, niin pankinjohtajasta tuli minulle pelkästään tuttu. Niiden sijoitusten piti olla pomminvarmoja.

– Ja pankki vei?

– Niin vei, myönsi Numminen katkerana. – Lainat irtisanottiin ja terveellä pohjalla ollut bisnes meni saman tien. Mutta eniten minua vituttaa se, että se pankinjohtaja nai nyt minun entistä muijaani.

– Olitko sinä pantannut senkin? kysyi Rami naurahtaen.

– Kelpasi ilmankin! tuhahti Numminen. – Minä epäilen, että ne olivat suunnitelleet yhdessä kaiken. Ne junailivat asiat niin, että entinen vaimoni omistaa nyt sen minun bisnekseni ja tekee sillä hyvin rahaa. Minua vedettiin tosi pahasti höplästä, mutta enhän minä siitä ketään muuta voi syyttää kuin itseäni.

– Ja sinä jäit puille paljaille?

– No sinulle, vanhalle kaverille, minä voin luottamuksellisesti kertoa, etten minäkään niin tyhmä ole, että olisin pistänyt kaikki munat yhteen koriin. Jotakin oli piilossa muijalta, pankilta ja verottajalta, kertoi Numminen totisena.

– Ei kai siinä auta muu kuin ryhdistäytyä ja rientää kohti uusia pettymyksiä, naurahti Rami. – Mutta auttaisikohan tässä ahdingossa kunnon perskänni? Muistellaan siinä sivussa vanhoja hyviä aikoja.

– Varteenotettava ehdotus.

– Tämä kerta pistetään sitten minun piikkiin! lupasi Rami.

– En minä sentään niin tyhjätasku ole, protestoi Numminen.

– Oli miten oli, mutta nyt ryypätään minun piikkiin.

– No mitäs tässä kinaamaan, pääasia, että kaljaa tulee sopivassa tahdissa.

Tarjoilija ilmestyi samassa pöytään ja asetteli täydet tuopit kaverusten eteen.

– Oletko sinä ajatustenlukija? ihmetteli Numminen.

– Minähän lupasin pitää huolen, ettei herrojen suu naksu kuivuutta, ilmoitti tarjoilija iskien Ramille silmää ja läksi kävelemään takaisin baaria kohti.

Piikkikorot kopisivat rytmikkäästi ja perse pyöri viettelevästi samassa tahdissa. Todellinen blondin prototyyppi, tuumi Numminen itsekseen. Vaaleat hiukset, pitkät sääret ja vartalo kuin Venuksella. Ja kaikesta sen esiintymisestä näki, että se oli todella hyvin tietoinen omasta seksikkyydestään.

– Sinähän katselit tuota tyttöä sillä silmällä niin kuin ennen vanhaan, naureskeli Rami huomattuaan Nummisen pitkäksi venähtäneen katseen.

– No mikäs meitä pidättelisi. Sitähän ollaan taas villejä ja vapaita. Mutta asiaan! kehotti hän ja otti pitkän kulauksen tuopistaan. Rami seurasi esimerkkiä ja tyhjensi omansa.

Kun tarjoilija kumartui asettamaan uuden tuopin Nummisen eteen, sanoi tämä pokkana: – Tiedätkö sinä, että sulla on inspiroiva perse?

– Takuulla! Mutta minulle siitä on ollut pelkästään riesaa.

– Ai miten niin?

– No kun se flirttailee mun selkäni takana aivan ventovieraitten miesten kanssa. Varo vaan, ettet sinäkin joudu kiusaukseen! Tyttö läksi itsevarmana keikuttamaan persettänsä takaisin baaria kohti. Ja se keikkui jos mahdollista vieläkin syntisemmin.

– Siitäs sait, hekotti Rami.

– Minähän vain yritin piristää tytön tylsää työpäivää.

– Varo vaan, ettet löydä itseäsi raastuvasta. Tuo äskeinen lähenteli jo lievää törkeämpää seksuaalista häirintää, selitti Rami.

– Ei hätää. Sen näkee jo tuosta lantion keinahduksesta, että tällä tytöllä ei nuttura ala kiristää, vaikka sille vähän herjaa heittääkin.

– Minkälaisia suunnitelmia sinulla on lähitulevaisuuden varalle? kysyi Rami.

– Mitenkäs sitä konkurssissa luottokelpoisuutensa menettäneellä persaukisella miehellä mitään tulevaisuutta olisi. Elän päivän kerrallaan. Ostan, myyn ja vaihdan, mutta toistaiseksi en ole vielä varastanut, selitti Numminen hieman katkerana.

– Minulla saattaisi olla sinulle pieni keikka, sanoi Rami. – Jos meinaan kiinnostaa?

– Liittyykö se jotenkin sinun juttuihisi?

– Minulla on kiikarissa kuuma juttu, mutta vastassa on sellainen taho, ettei siitä meinaa saada millään otetta. Minä tarvitsisin vähän sivustatukea. Siihen saattaa kyllä liittyä pientä riskiä.

– Se sitten siitä sinun lomastasi, kuittasi Numminen. – Ja vanhastaan minä tiedän, että sinun kanssasi joutuu aina hankaluuksiin. Mutta ei minulla ole mitään pientä vääryyttä vastaan.

– Miehen puhetta! Mutta edetään esityslistan mukaan ja otetaan kunnon känni ja puhutaan huomenna tarkemmin.

– Tehdään näin! myöntyi Numminen.