[Gutenberg 47503] • Engelbrekt Engelbrektinpoika 1 / Kaksiosainen historiallinen romaani

Example in this ebook

Taalainmaassa.

I.

Luhdin rintakäytävällä.

Oli kevätaamu toukokuun puolivälissä v. 1433. Aurinko viipyi vielä vuorten päällä idän taivaalla, joten kello saattoi käydä vasta hiukan viidettä. Päivästä näytti tulevan kaunis. Ei pilven hattaraakaan näkynyt taivaalla. Håfran-järvi oli kirkkaana kuin peili, ja hento, heleä ruoho kimmelteli kastepisaroiden välistä sitä kauniimmin kuta ylemmäksi päivä ennätti kohota ilmanlaelle.

Borganäsin linnassa, joka sijaitsi saarella mainitun järven eteläisessä päässä Dal-joen niskassa, oli kaikki hiljaista ja rauhaisaa, eikä porttitornin vartija ollut vielä torvellaan ilmoittanut päivän tuloa.

Siitä puolihämärästä, jonka tuo korkea torni loi ympärilleen, saattoi kuitenkin kuulla askelia, mutta niin hiipiviä, niin hiljaisia, että tuntui siltä kuin tuo varhainen kuljeksia olisi peljännyt niiden kuulumista. Siellä oli nuorukainen. Levottomasti hän vilkkui joka taholle varovasti hiipiessään pitkin tornin kylkeä.

Korkeasta harmaakivisestä tornista läksi laajana piirinä ympärysmuuri ja tämän sisäpuolella sijaitsivat linnan muut rakennukset. Torni oli rakennettu melkoisen korkeaksi saaren eteläiselle puolelle, koska maa siellä oli alavin, ja koska sieltä hyökkäys linnaa vastaan — jos sellaisesta milloin saattoi tulla puhetta — mahdollisimmin voi onnistua. Länttä ja pohjoista kohti oli linnoitusta vaan tuo mainittu ympärysmuuri, jonka sisäpuolella linnanväelle tarpeelliset rakennukset olivat. Tornista itäänpäin oli isollainen rakennus, jossa oli ikkunat ja jonka luhdin ympäri kulki ulkonevaksi rakennettu silta. Tätä sanottiin luhdin rintakäytäväksi ja se oli perustettu vankasta hirsiseinästä ulkoileville palkeille sekä peitetty rakennuksen viettävän paanukaton jatkolla, jota tässä kannattivat hoikat patsaat. Usein oli sellaisessa rintakäytävässä lautaseinät ja niissä pieniä aukkoja, mutta tässä se oli avonainen; ainoastaan sirotekoiset kaidepuut siinä oli alapuolella. Ja koska se antoi pohjoiseen päin, oli siitä mitä ihanin näköala järvelle monine lahtineen, lehtipuita kasvaville rannoille ja aina tummaan honkametsään asti niiden takana. Tässä rakennuksessa asui linnan herra. Jonkun verran sisäpuolella vastakkaisen itäisen päätyseinän nurkkaa kohosi porttitorni, jonka oli määrä puolustaa nostosiltaa ja linnaan johtavaa tietä siltä puolen, jolta saaren ja mantereen välinen salmi oli kapein.

Juuri kuin tuo hiipivä nuorukainen oli ennättänyt ulkoutua tornin seinästä ja aikoi poiketa vasemmalle ympärysmuurin ja lähinnä olevan rakennuksen väliin, joka rakennus näytti olevan talli, tarkasteli hän vielä kerran laajaa pihamaata, ikäänkuin oikein vakuuttuaksensa siitä, ett'ei häntä oltu huomattu. Mutta silloin hän äkkiä pysähtyi ikäänkuin naulattuna paikalleen. Hänen silmänsä olivat luotuina luhdinkäytävään.

Sieltä näkyivät kaidepuiden ylitse rukoilevan naisen kasvot ja yläpuoli vartaloa. Kasvot olivat harvinaisen kauniit, vaikka musta tukka ja tummat silmät näyttivät ilmaisevan, ett'ei rukoilija ollut pohjoismaista sukuperää.