[Gutenberg 47172] • Ainoa hetki: Kolmi-näytöksinen näytelmä

Example in this ebook

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Metsäinen seutu; vähäinen lampi näkyy oikealla puolen ja vasemmalla vilkuttaa honkaen välistä Metsälammen torppa. Heikki tulee metsäpolkua pitkin lammen rannalle.

Ensimäinen Kohtaus.

HEIKKI.

Suomi sulo, sorja, kaunis!

Oi! kun totta sanoo saan:

Suomi on mun kotimaan'!

Jaa, täällä nyt olen koto-maassani ja kotoseuduillani! Sydämmeni lämpenee nähdessäni näitä paikkoja, joissa lapsuuteni ajat olen viettänyt. Tuossahan on torppa, tuo entinen kotoni. Oi! selvästi nyt muistan sen kesän, jolloin orvoksi jäin, kun polte-tauti manalaan vei isäni sekä äitini. Torppaan tuli uusi isäntä, ja hänellä oli ainoastaan yksi tyttö, pieni Hanna. Minä orpo sain jäädä Hannan isän luo, mutta muutaman vuoden kuluttua Hannankin isä kuoli, ja silloin minä lähdin merille. Oh, sitte on jo vuosia kulunut — kahdentoista-vuotias olin silloin ja kaksitoista vuotta olen poissa ollut. Missä lienee nyt vähäinen Hanna? Olleeko jo naimisissa? Ketä nyt torpassa lienee? Entä jos lähden sinne. En mene toki vielä. Olen kovin väsynyt, sillä neljä peninkuormaa olen tänään kulkenut. (Hän katselee puitten varjossa olevaan vuoreen päin). Tuonne vuoren pehmeille sammalille tahdon mennä lepäämään, siellä olen lapsena monta kertaa kuunnellut honkain huminaa. (Hän menee).

Toinen Kohtaus.

Hanna. Sitte Tiina.

HANNA (tulee kantaen pesu-punkkaa ja laskee sen lammen rannalle, tuo sitte kiululla vettä kodasta, joka on puitten varjossa näkymättömänä, ja laulaa):

"Voi, voi! kuin kullallein on niin pitkä matka!

Kappaleen on kangasta ja virstan verta vettä.

Kaukana mun kultan' on ja kauas tais' mennä;

Eipä sinne pienet linnut i'ässänsä lennä".

[Laulun nuotti löytyy nuotti-vihosta: "Det sjungande Finland".]

Kaukana mun tultani on — Tuommoista, hupsu, laulelen, juuri kuin minulla olisi kulta, vaikk'ei olekkaan — ja vaikk'en rakastakkaan. (Tiina tulee, kädessä ämpäri, jossa on vaatteita). Täti! enpä minä vain orpanieni siassa olisi naimisiin mennyt, kun heillä täällä kotona olisi ollut hyvä oltava. Kumma, että tuo kaunis Miinakin otti Mikkolan Matin, joka on varsin mustan-muotoinen ja niin vakava, että tuskin ikänä nauraa. (Molemmat rupeevat pyykkiä hieromaan).

TIINA. Sinä puhut kuin lapsi, mutta tiedä, että minä en olekkaan kasvattanut tyttäriäni niin, että ulkomuotoon olisivat rakastuneet. He ajattelevat: Tavat miehen kaunistaa, vaan ei muoto.

HANNA. Rakkaus! Tuosta rakkauden voimasta aina puhutaan, mutta, täti, mikä rakkaus oikein on? Selvittäkää se nyt minulle.

TIINA. Ole vai, sinä pilkantekiä. Pahoinpa pelkään, että ennen pitkää olet rakastunut. Tuommoiset tyttö-raiskat piankin ovat ilmi tulessa, mutta sen sanon, että älä ensimmäistä ota eikä vielä toistakaan, mutta ota sitte kolmas, jos hän muuten on kelvollinen.

HANNA (hymyillen). Mutta jollen saisi kolmatta, niin jäisin ilman.

TIINA. Hohho, mitä vielä! silloin kuin minä olin hehkeimmälläni, niin kuin sinä nyt, niin kyllä sulhasia oli tarjolla.