[Gutenberg 64115] • Kaksi rakastavaista

Pierre h�visi maanalaiseen. Raakaa, kuumeista v�ke�. L�hell� ovea seisten, puristuneena ihmisolioita t�ynn� olevaa penkki� vasten ja hengitt�en n�iden suun kautta kulkenutta huonoa ilmaa katseli h�n, heit� n�kem�tt�, mustia ja jylisevi� holveja, joita pitkin junan kiiluvat valot liukuivat. H�nen mieless��n oli sama synkkyys, sama tuike, ankara ja v�r�j�v�. Palttoon kaulus pystyss�, sen sis��n tukehtumassa, k�sivarret pitkin ruumista ja huulet yhteenpusertuneina, otsa nihke�n� hiest�, ja v�h�nv�li�, kun ovi avattiin, kylm�n� ilman vedosta, koetti h�n olla n�kem�tt�, hengitt�m�tt�, ajattelematta, koetti olla el�m�tt�. Nuoren kahdeksantoistavuotiaan pojan syd�n, melkein lapsen viel�, oli t�ynn� synke�t� ep�toivoa. H�nen yll��n, t�m�n pime�n holviverhon, t�m�n rotankolon yll�, jossa ihmistoukkia kihisev� metallihirvi� vilisti - oli Pariisi, lumi, tammikuun kylm� y�, el�m�n ja kuoleman painajainen, - sota.